Sunnuntaiaamuna jätimme haikeat hyvästit isäntäperheillemme Las Tunasissa ja bussi suuntasi keulansa kohti Havannaa. Paluumatkalla pysähdyimme vain lounastamaan Ciego de Ávilassa ja pienille tauoille matkan varrella.
Jos alkumatkalla bussi täyttyi puheensorinasta ja oppaamme Margaretan tietoiskuista, paluumatka kului hiljaisemmissa merkeissä. Yksi jos toinenkin nukkui pois edellisen illan valvomista. Satu ja Ernokin havahtuivat naurattamaan bussin takaosan matkustajia jutustelullaan vasta pienen ajomatkan päässä.
Reilun viikon aikana olimme saaneet paljon ajateltavaa ja päässeet näkemään tavallista elämää kuubalaisessa pikkukaupungissa. Ainakin itselleni parasta olivat ne ihmiset, joihin olin päässyt tutustumaan – sekä kuubalaiset ystävämme että prikaatiryhmäläiset. Ajattelevia, mielenkiintoisia ja upeita ihmisiä. Kaiken koetun jälkeen sitä halusikin olla hiljaa.
Ciego de Ávilan taukopaikalla ehdin hetkeksi tutustumaan upeaan kiinanruusupuutarhaan, josta löytyi jos jonkinvärisiä kukintoja. Oma kamerani jäi bussiin, mutta onneksi Eija ehti kuvaamaan näitä hurmaavia kasveja. Kuubalaiset kukat ja kasvit ansaitsisivat muuten aivan oman bloginsa, tämän matkan aikana näimme ihmeen kauniita puita, pensaita, kukkia ja kasvustoja.
Havannaan saavuimme illan alkaessa hämärtyä. Pitkän, noin 12 tunnin ajomatkan jälkeen emme voineet kuin ihailla kuljettajamme Lázaron rauhallisuutta ja positiivista asennetta. Majoituimme Hotelli Vedadoon lähelle La Rampaa ja Kuuban suurinta ja tunnetuinta jäätelöbaari Coppeliaa. Itseäni vastassa oli hotellilla ystävättäreni sukulaisia, joiden kanssa jutellessa vierähti tovi.
Kun omakin sisäänkirjautumiseni oli selvä ja sain tavarani rahdattua huoneeseen, lähdimme illan ratoksi vielä Marjan ja Juhan kanssa tanssimaan hotelli Floridaan. Paikka oli kuitenkin hyvin hiljainen, joten päädyimme salsaamaan 1830:een, jossa tapasin sattumalta myös muutaman paikallisen ystäväni.
Havannan keskustan kartta on mielestäni tosi selkeä. Ja koska omissa ajatuksissani La Rampa ja 1830 sijaitsevat lähekkäin, ehdotin illan päätteeksi kävelyä takaisin hotellille. Siitä tulikin sitten hieman pidempi iltalenkki, jonka aikana näimme Vedadon kauniita taloja ja ainakin itse opin lisää katujen nimeämisen logiikasta. Ja vaikka lenkin pituus hieman yllätti (taisi olla lähemmäksi 6 km), oli Marjan ja Juhan seura jälleen aivan loistavaa ja ehkä olisi öinen Vedadokin jäänyt näkemättä. Havanna, sen kadut ja elämän äänet vain ovat niin huumaavia.
Tämä oli siis ryhmämme viimeinen yhteinen ilta Havannassa. Muutama jäisi vielä pariksi yöksi kaupunkiin, muiden osalta paluulento lähtisi huomenna. Minä olin itsekin jäämässä Havannaan vielä muutamaksi päiväksi ja osaltani työt jatkuisivat haastatteluitten ja ystävien tapaamisten merkeissä. Näistä lisää tuonnempana….
Lauantai koitti yhtä lämpimänä kuin kaikki aiemmatkin aamut Las Tunasissa. Bussikuskimme Lázaro poimi meidät täsmällisesti aamukahdeksalta casoistamme bussiin. Kohteena tämän päivän vierailulle oli Omajan kylä noin 30 kilometrin päässä Las Tunasista.
Omajan kylällä on mielenkiintoinen historia, joka linkittyy myös Suomeen. Kylässä oli 1900-luvun alussa suomalaisyhteisö nimeltä Ponnistus. Suomalaiset tulivat kylään yhdysvaltalaisten rautatienrakentajien matkassa. He olivat käsityöläisiä, joiden käden jälki näkyy edelleen kylässä mm. metodistikirkon saarnastuolissa ja huonekaluissa. Myös yksi suomalaisrakenteinen rakennus on jäljellä.
Suomalaisyhteisön aika Omajassa jäi lyhyeksi, mutta prikaatimatkalaisten vierailut kylässä noin sata vuotta myöhemmin ovat nostaneet sen uudelleen esille.
Omajan kylässä meidät vastaanotettiin lauluilla.
Vastaanotto Omajassa oli lämmin. Bussista purkauduttuamme meitä vastassa oli iso joukko kyläläisiä, joiden joukossa kylän consejo poder popularin puheenjohtaja (vastaisi meillä kunnanjohtajaa) ja meitä tervehdittiin puheilla ja musiikkiesityksellä . Mukanamme kylään saapui muutama toimittaja, jotka tallensivat kameroiden kanssa vierailuamme hetki hetkeltä.
Vierailumme Omajan kylässä oli myös mediatapahtuma. Oikealla kylän johtaja Juan Cesar Perez Carbonell.
Ensimmäinen tehtävä kylässä oli ystävyyden puun istuttaminen. Prikaatimatkalaisista puun istuttajiksi valikoituivat Erno ja Jimi. Tämän jälkeen jatkoimme kävellen matkaa tutustumaan suomalaisten rakentamaan taloon, jonka rakenteissa, kuten kattolaipioissa näkyi pelkistetyn taidokas skandinaavinen puunkäsittelytaito.
Omajan kylä sijaitsee alueella, jossa sataa vähän. Vedensaanti ja -säilyttäminen on alueella haastavaa, mutta tässä talossa oli suorastaan nerokas sadeveden keräysjärjestelmä, jossa kaikki sadevesi ohjattiin maanalaiseen vesisäiliöön, josta sitä nostettiin pumppaamalla.
Jimi ja Erno istuttivat ystävyyden puun. Mika seuraa tapahtumaa kylän lasten kanssa ja Marja kuvaa.
Suomalaistalolta matkamme jatkui metodistikirkkoon, jossa oli meneillään kansallisen lasten päivän hartaustilaisuuden harjoitukset. Istuimme hetken kirkon penkeissä kuuntelemassa iloista gospelmusiikkia ja yritimme ehkä vähän osallistuakin kirkonmenoihin, koska osa lauluista oli tuttuja. Kristiinan taitavuus ja joustavuus tulkkina näyttäytyi taas uudesta kulmasta: edes uskontoon liittyvät erityiset ilmaukset eivät tuottaneet mitään ongelmaa, kun hän tulkkasi metodistipastori Hernandon puhetta.
Metodistikirkon takahuoneeseen prikaatimatkalaisille oli katettu näyttävä hedelmätarjoilu. Jokaiselle työnnettiin käteen oma kookospähkinä pillillä ja pöytä oli kukkuroillaan tuoreita hedelmiä. Kun vatsat olivat tarjoiluista täynnä, jatkoimme matkaa kirkkosalin läpi takaisin kylänraitille. Täällä muuten on käytetty kylän katujen suunnittelussa poikkeuksellisesti ruutukaavaa, sekin yksi suomalaisten mukanaan tuomista innovaatioista!
Seuraava kohde oli Consejo poder popularin talo, jossa oli myös katettu pöytä täyteen hedelmiä ja herkkuja. Me jatkoimme herkkujen parissa vaivatta ja tyhjensimme myös tämän pöydän. Mitä vieraanvaraisuutta!
Juan Cesar Perez Carbonell, Omajan kylän johtaja.
Itse jäin hetkeksi muun ryhmän jälkeen jututtamaan toimittajaystävämme István Ojeda Bellon kanssa Consejo poder popular de Omajan presidenttiä, Juan Cesar Perez Carbonellia. Hän kertoi lyhyesti Kuuban paikallishallintomallista ja alueen edustajien valinnasta. Presidentti edustaa omaa aluettaan myös kansallisesti Kuuban parlamentissa ja maakunnallisesti, joten ehkä hän vastaisi meillä statukseltaan kansanedustajaa.
Perez kertoi myös Omajan kylän synnystä ja sen kansainvälisestä historiasta.
Kansainväliset yhteydet syntyivät rautatien rakentamisen yhteydessä. Pohjois-Amerikasta tuli väkeä rakentamaan rautateitä ja heidän joukossaan oli myös pohjoismaalaisia, Amerikkaan tulleita siirtolaisia. Suomalaisten lisäksi joukossa oli myös kiinalaisia, Perez kertoi.
Suomalaiset työskentelivät käsityöläisinä, kirvesmiehinä ja puuseppinä. Erityisesti heidän jalopuunkäsittelytaitonsa oli hyvää, he tekivät huonekaluja, kuten sänkyjä, pöytiä ja tuoleja. Heidän ansiostaan meillä on myös vedenkokoamisjärjestelmä, jolla sadevesi saadaan koottua ja hyödynnettyä.
Suomalaisprikaatit ovat vierailleen kylässä vuodesta 2011 lähtien. Perez kuvasi, että tällä on ollut iso merkitys Omajan kyläläisille.
Olemme luoneet hyvät suhteet, jotka pohjautuvat yhteiseen, harvinaiseen historiaan. Suomalaisten vierailu on osoitus ystävyydestä, joka jatkuu, hän totesi.
Toivon, että tällainen vuorovaikutus jatkuu ja että voimme rauhassa tutustua prikaatilaisiin jatkossakin.
Viimeisin kohde Omajassa oli kylän kulttuuritalo, jonne oli järjestetty ohjelmallinen tilaisuus. Sama vieraanvaraisuus jatkui: kyläläiset olivat valmistelleet videon, jossa oli kuvia suomalaisten vuosien aikana tekemistä vierailuista. Saimme ihailla lauluesityksiä, runonlausuntaa, tanssia ja hienoja puheita. Kylän tanssiryhmän nuoret kävivät hakemassa osan meistä vieraista tanssimaan kanssaan kuubalaista sonia. Oli tosi koskettavaa, miten hyvin vierailuumme oli valmistauduttu ja miten koko kylä oli mukana tapaamisessa. Ihan huikeaa!
Omajan kylän nuorten mukaansatempaava tanssiesitys.
Eihän tuollaisesta tapaamisesta voi lähteä kuin haikein mielin. Matka takaisin bussiin oli hidas, koska eihän sitä oikeastaan oltaisi maltettu lähteä poiskaan…
Ohjelmalliset iltamat, joissa kaikki voittivat…
Mutta hyvää oli luvassa illaksikin! Vuorossa olisi loppujuhla, jonne suomalaiset olivat valmistautuneet monin tavoin. Itse olin teippaillut jo keskiviikkona toimittajaystävämme Istvanin kanssa ICAPin ystävyyden talon seinustalle näyttelyn suomalaisista enemmän ja vähemmän erikoisista perinteistä, kuten suopotkupallosta, lavatansseista, avantouinnista ja eukonkannosta. Iso apu muuten kuvien keräämisessä olivat ilmaiseksi Visit Finland –sivustoilta saatavat Suomi-aiheiset kuvat. Niistä iso kiitos!
Prikadista supersuosikkiensa Qva Libren poikien kanssa.
Omajan kylästä siirryimme casoihin hetken levolle ja valmistautumaan iltajuhlaan. Itse piipahdin vielä oman casamme pojan kanssa keskustassa, missä törmäsimme suosikkiyhteyeeni Qva Libren live-esitykseen. Yhtyeellä oli illalla keikka paikallisella klubilla ja katushow’lla promottiin sekä keikkaa että erästä ylikansallista yhtiötä, joka oli avannut liikkeen Las Tunasin keskustaan. Mutta hienoa oli joka tapauksessa!
Pieni hetki kului mukavasti myös iltaan valmistautumisessa ja ehdimme Kristiinan, Maritan ja casamme emännän kanssa ottaa vielä pikkuiset rommit casamme terassilla. Sen jälkeen siirryimme bussikyydillä ICAPin ystävyyden talolle, missä illan valmistelut olivat täydessä käynnissä.
Keittiössä oli kuubalaiseen tapaan kaksi grillattua porsasta. Olimme tuoneet Suomesta mukanamme suomalaisia juomia, joista perustettiin suomalainen baari. Kuubalaiset juomat hankimme paikan päältä ja paikalla oli Las Tunasin television baarimikko sekoittelemassa mojitoja ja Cuba librejä. Kristiina varautui tulkkaamaan iltaa ja itselleni jäi suomalaisosuuden juontajan rooli.
Suomalaisbaarin tarjoilut olivat melko yksiselitteisiä, mutta kattavia.
Ennen illan juhlallisuuksia kävimme kuubalaisten isäntiemme kanssa arviointi- ja palautekeskustelun viikon tapahtumista. Töitä tuli tehtyä ja matkaan mahtui myös kaksi sairaalareissua, joista niistäkin selvittiin. Ohjelma oli kaikkineen tiivis, työporukka työskenteli ahkerasti ja erityistä plussaa sai kotimajoitus, aiemminhan prikaatimatkalaiset ovat majoittuneet ICAPin ystävyyden talolla.
Mikä hieno ilta siitä tulikaan! Kuubalaiset isäntämme olivat valmistelleet upean ohjelman. Juontajana toimi paikallisen tv:n uutisankkuri ja ohjelmassa oli mukava sekoitus puheita, musiikkia ja kunniakirjojen jakamista. Jokainen suomalainen oli saanut kutsua vieraiksi oman casansa isäntäväkeä ja mukana olivat myös kanssamme viikon aikana työskennelleet kuubalaiset, odottavien äitien talon henkilökuntaa ja joitakin muita kohtaamiamme ihmisiä.
Juhlapuheissa kiiteltiin suomalaisia vapaaehtoistyön laadusta. Erityisen kiitoksen ICAPin paikallisjohtaja Nay Caballerolta sai Juha, sillä – kuten hänen puheessaan mainittiin – näin hyvin maalattuja kattoja ei oltu tässä maakunnassa aiemmin nähty.
Kristiina, Jukka, Las Tunasin television juontaja ja illan Dj. Taustalla Suomi-näyttelyn kuvia.
Suomalaisten ohjelmaosuus oli myös vaikuttava. Ihanan Satun tanssiesitys oli lumoava, Jukka kiteytti koko viikon tapahtumat ja ryhmäläisten tunnelmat omassa puheessaan ja erityisen vaikutuksen kuubalaisiin tekivät suomalaisten valmistelemat kisailulajit. Ensin laulettiin kilpaa, sen jälkeen kisailtin eukonkannossa (Penan suoritus oli huikea) ja heitettiin tarkkuutta kolikoilla (saappaanheiton sijaan).
Olimme valmistelleet myös arpajaiset, joissa jokainen arpa voitti. Välillä ihmiset kävivät lukemassa seinalle kiinnitettyjen näyttelykuvien esittelytekstejä. Ruokailun jälkeen tanssittiin ja toki tässäkin lajissa kisattiin. Marja ja Juha loistivat taidoillaan! Ihana ilta!
Illalla casan terassilla nautimme joukolla vielä viimeiset rommitujaukset. Ilta oli viimeinen ja mieli aika haikea. Aamulla meidät noukittaisiin bussiin kello 8.30 ja suuntana olisi jälleen Havanna. Voi elämää!
Prikaatilaiset ahkeroivat alkuviikosta niin, että perjantaiaamu jäi vapaaksi. Se päätettiin viettää hotelli Las Tunasin uima-altaalla. Hotellilla toimi myös langaton verkko, joten netistä vieraantuneille oli tarjolla hetkeksi yhteys myös tietoyhteiskuntaan. Itse käytin tätä mahdollisuutta lähinnä puhelinsaldon lataamiseen ja sähköpostien pikaiseen vilkaisemiseen.
Hotelli Las Tunas avattiin vuonna 1983. Hotelli edustaa massiivista 70- ja 80-luvun venäläistä standardi-arkkitehtuuria. Tällaiselle suunnittelulle tyypillistä ovat betonirakenteet, joilla on julkisiin rakennuksiin luotu esimerkiksi tilavia auloja ja – ainakin minun mielestäni – hyvin kummallisia portaikkoratkaisuja. Hotellin tasoluokitus on kaksi ja huoneita rakennuksesta löytyy 146. Tunnelmaltaan hotelli on hieman samanlainen kuin prikaatin alkumatkan hotelli Tropicoco.
Las Tunasin kaupungissa hotellipalveluita on tarjolla niukasti: kaupungin laitamilla sijaitsevan Las Tunas –hotellin lisäksi keskustasta löytyy hotelli Cadillac. Maakunnasta löytyy myös hotelli Covarrubias, jonka rannoilla vietimme päivän ennen talkootöiden alkamista. Paikkakunnalla on myös yksityismajoitusta tarjoavia casa particulareja, joita kannattaa ehdottomasti suosia. Kotimajoitukset olivatkin yksi prikaatimatkan parhaita asioita. Huippuystävällistä palvelua!
Kristiinan (keskellä) ja Maritan (kulmassa kadulle kurkkimassa) kanssa asuimme ihanan Nancyn (vas.) talossa.
Prikaatilaiset viipyilivät Las Tunas -hotellin uima-altaalla alkuiltapäivään. Muutaman CUCin sisäänpääsyä vastaan saimme hakea pari juomaa allasbaarista. Itselleni maistui ihanan kylmä sitruunasooda, mutta noin 35 asteen paahteessa olut olisi ollut aivan yhtä raikas valinta. Uima-altaan vesi näytti virkistävältä, mutta oli aika lämmintä. Mukavan leppoisaa oleilua tiiviin työviikon päätteeksi.
Ekonomistien talolla.
Ekonomistien vieraana
Iltapäivällä ohjelmassa oli vierailu Las Tunasin ekonomistien yhdistykseen. Vierailun aluksi saimme kattavan kuvauksen Las Tunasin maakunnasta ja sen kehityksestä. Tässä Kuuban neljänneksi suurimmassa provinssissa on noin puoli miljoonaa asukasta, kolme yliopistoa, 13 sairaalaa ja noin 4 000 lääkäriä. Ennen vallankumouksen vuotta 1959 maakunta oli alikehittynyt, mutta sittemmin muun muassa koulutusuudistuksen takia kehitys on ollut nopeaa.
Ekonomistit kuvailivat vierailun aluksi maakunnan kehittämisen rakenteellisia ja toiminnallisia esteitä. Las Tunasin provinssi on perinteistä maatalousaluetta, jossa sokerinviljelyllä oli aiemmin huomattava merkitys, mutta sen osuus tuotannosta on laskenut yhteen kuudesosaan parhaista vuosista. Kuuban maataloussektori ei tuota riittävästi ja maassa ollaan edelleen riippuvaisia tuontielintarvikkeista. Koska toiminta ei tuota, se ei myöskään motivoi kehittämään toimintamalleja. Näitä tekijöitä ekonomistit kuvasivat sisäisiksi esteiksi koko maan ja samalla myös Las Tunasin maakunnan kehitykselle.
Keskeisin ulkoisista kehistystä rajoittaneista tekijöistä on tietysti Yhdysvaltojen kauppasaarto, joka koskettaa kaikkia talouden sektoreita. Se on vaikeuttanut sekä yleistä kehitystä että erityisesti rahoitussektorin toimintaa, raaka-aineiden saatavuutta ja teknologista kehitystä. Myös Kuuban ilmasto-olosuhteet luovat rajoitteita kehittämiselle. Kuuba sijaitsee trooppisella vyöhykkeellä, jolle tyypillisiä ovat hurrikaanit ja tornadot, jotka paikalle osuessaan voivat saada aikaan valtavaa tuhoa.
Viimeisten vuosien aikana Kuuban taloudessa on kuitenkin tapahtunut käänne parempaan. Maan politiikkaa on muutettu suuntaan, joka mahdollistaa yksityisyrittämisen ja teknologian maahantuonnin. Las Tunasin alueella tämä näkyy esimerkiksi maatalousyrittämisen kasvuna. Vaikka valtio omistaa suurimman osan maista, valtion viljelmien lisäksi maita on vuokrattu myös yksityisille, jotka resurssoivat oman toimintansa. Tällä ekonomistit näkivät olevan suuri merkitys Las Tunasin alueen kehittämiselle.
Kuuban kansantaloudella on vastaavia haasteita kuin Suomessa. Väestö ikääntyy ja syntyvyys on alhainen. Päiväkotien sijaan tarvitaan vanhainkoteja. Yhteiskunnan kehittämiseen ja talouskasvun turvaamiseen tarvitaan rohkeita poliittisia ratkaisuja, joista yksi on siirtyminen yhteen valuttaan nykyisen kahden asemesta. Kuuban osalta vaihtotaseen kasvattamisessa merkittävässä roolissa on palvelusektori ja erityisesti lääketiede.
Lopuksi saimme lyhyen kuvauksen myös itse yhdistyksen toiminnasta. Ekonomistien yhdistykseen kuuluu kaikkineen 80 000 jäsentä. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää jäsentensä ammattitaitoa ja toteuttaa taloussektoriin liittyviä tieteellisiä tapahtumia. Tämä ei-valtiollinen yhdistys rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla ja saa osan rahoituksestaan myös yrityksiltä.
Ekonomisteille kiitospuheenvuoron piti Rina. Vasemmalla taitava tulkkimme Kristiina, jolle talouden termistö ei tuottanut mitään vaikeuksia.
Prikaatilaisista vierailua ekonomistien taloon olivat odottaneet erityisesti Jukka ja Rina, ja luentosalissa keskustelua käytiinkin vilkkaasti parista ensimmäisestä tuolirivistä käsin. Takarivissä sen sijaan dokumentoitiin nuokkujia. Lieneekö edellisillan riekkuminen vaatinut veronsa…
Nuokkujatkin toki havahtuivat unistaan viimeistään siinä vaiheessa kun siirryttiin nauttimaan ekonomistien tarjoamaa valtaisan vieraanvaraista välipalaa.
Voi herkkuja! Ekonomistien talon välipala oli suorastaan häkellyttävän runsas.
Korttelikomitean vieraana
Perjantai-illan huipennus oli vierailu korttelikomitean juhlaan. Ilmassa oli juhlan ja vähän sateenkin tuntua, joten meidät otettiin aluksi vastaan komiteatalon sisätiloissa. Vastaanottajana oli pienikokoinen, mutta monitoiminen ja varsin tehokkaan oloinen komitean puheenjohtaja. Hän piti meille esittelyn korttelikomiten toiminnasta, tiloista ja ystävyysvierailun merkityksestä. Puheen jälkeen siirryimme komiteatalon viereen, jonne oli laitettu tuoleja kadulle rivistöksi. Vuorossa oli illan ohjelmallinen osuus.
Korttelikomitean uusin jäsen toivetettiin tervetulleeksi paikallisin ja suomalaisvoimin.
Ja mikä ikimuistoinen ohjelma meitä odottikaan. Illan aikana saimme kuulla musiikkiesityksiä, nähdä taikuutta ja osallistua uuden, viiden päivän ikäisen korttelin asukkaan tervetulo- ja kirjausjuhlallisuuksiin, jotka muistuttivat kaste- tai nimenantojuhlaa. Ja kun varsinainen ohjelma päättyi, vuorossa oli musiikkia ja mahdollisuus vaikka tanssahdella.
Korttelikomitean puheenjohtajan ja Kristiinan juttutuokio ennen varsinaista juhlaa.
Puheenjohtajan energisyys oli hämmästyttävää: juontamisen ohella hän hoiti reistailevaa tekniikaa, tarjoili yleisölle mehua ja piti huolen siitä, että meillä vieraina oli kaikki hyvin. Ja kun tekniikkaa välillä korjailtiin, prikaatimatkalaisista Eija tempaisi yleisön huomion mielenkiintoisella Suomi-visallaan. Vierailun yhteydessä ICAPin paikallisjohtaja Nay antoi korttelikomitealle tunnustuksen sen tekemästä työstä Kuuban viisikon puolesta.
Vierailusta korttelikomiteaan jäi mukava mieli, ja samalla mukavalla linjalla jatkoi myös Pentti kiitospuheessaan.
Fidel Castron Kuuban vallankumouksen jälkeen perustama korttelikomiteajärjestelmä on jotain hyvin kuubalaista. Sillä ylläpidetään – jos asian kauniisti ilmaisee – yhteiskunnallista ja poliittista yhtenäisyyttä Kuubassa, ja järjestelmä toimii kommunistisen puolueen linjausten mukaisesti.
Eija (keskellä) pelasti Suomi-aiheisella tietovisallaan hetken, jolloin reistailevaa tekniikkaa viriteltiin.
Järjestelmä herättää aivan oikeutetusti mielipiteitä näkökulmasta riippuen. Komitea valvoo jäsenistöään, mutta valvonnan lisäksi sillä on suuri merkitys esimerkiksi poikkeustilojen ja kriisivalmiuden hoitamisessa ja tällaista valmiutta tarvitaan esimerkiksi hurrikaanien uhatessa. Lisäksi komiteat toimivat hyvin yhteisöllisesti: ne järjestävät juhlia ja erilaisia sosiaalisia projekteja omissa kortteleissaan ja varmistavat sen, että kaikilla on tasa-arvoinen osallistumisen mahdollisuus toimintaan. Niillä on iso merkitys myös kansallisen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ylläpidossa.
Kuubalaisen ja suomalaisen terveydenhoidon suurin ero?
Muu seurue siirtyi illan päätteeksi takaisin casa particulareihin, mutta Kristiinan kanssa me lähdimme vielä jututtamaan Las Tunasin alueen sosiaali- ja terveydenhuollon toiseksi ylintä johtajaa, tohtori Reynaldo Marrero Mendozaa. Jututtaminen jäi tosin Kristiinan tehtäväksi, koska minusta ei kahteen päivään ollut kuulunut kuin pihinää. Kuiskasin kysymykset Kristiinalle, joka esitti ne puolestaan tohtori Marrerolle.
Marrero on toinen niistä kuubalaislääkäristä, joka vieraili Suomessa tutustumassa suomalaiseen terveydenhuoltoon, potilastietojärjestelmiin ja hoitotekniikoihin vuonna 2013. Tämän vierailun perusteella lääkärit arvioivat, miten suomalaista terveydenhuolto-osaamista voitaisiin hyödyntää Kuubassa ja erityisesti Las Tunasin provinssin alueella.
Myös tohtori Marrero ja hänen vaimosa kattoivat iltamyöhällä herkkuja pöytään. Vasemmalla Kristiina.
Kun puhutaan terveydenhuollosta, pitää muistaa, että Kuubassa lääketieteellinen osaaminen on maailman huippua. Maan suurimpia vientituotteita ovat juuri lääkärit ja heidän osaamisensa. Kuuba on kouluttanut lääkäreitä yli sataan maahan ja maassa on paljon lääketieteen opiskelijoita muista maista. Esteenä kehitykselle on lääketieteenkin osalta Kuubasta puuttuvat teknologiat ja tietojärjestelmät.
Vierailimme Suomessa monessa laitoksessa, ja näimme sen edistyneen teknologian tason, mitä Suomessa käytetään ja mitä Kuubassa ei vielä ole. On paljon innovaatioita, joita emme voi käyttää täällä, koska meillä ei ole näihin vaadittua teknologiaa. Sillä alueella Suomi voisi auttaa Kuubaa, Marrero totesi.
Suomi-vierailun jälkeen tehtyjä havaintoja lääkärit kävivät läpi kolegoidensa kanssa. Erityisesti syöpähoidosta saatua tietoa voitaisiin hyödyntää myös Kuubassa. Suoraan latensairaalan käytäntöön sovellettava idea olivat Suomessa nähdyt sairaalaklovnit, joita voidaan käyttää lasten hoitojen yhteydessä.
Millaisena Marrero näkee Suomeen suuntautuneen vierailunsa hyödyt?
Kuubalainen lääketiede on hyvin edistynyttä. Hoitotulokset ovat useilta osin parhaita maailmassa. Kuitenkin vaatii valtavan ponnistuksen maaltamme saada teknologiaa ja lääkkeitä. Koska iso osa tästä teknologiasta tulee Yhdysvalloista, Kuuban on mahdotonta saada sitä kauppasaarron takia.
Marrero on seurannut myös suomalaisten vapaaehtoisten työskentelyä Las Tunasissa ja suomalaisia avustushankkeita. Hän on aiemmin toiminut Las Tunasin lastensairaalan johtajana.
Uskon, että prikaatit ovat olleet hyödyllisiä, koska meillä ei aina ole varoja hankkia niitä materiaaleja, joita ollaan tarvittu paikkojen kunnostamiseen. Se työ, mitä te olette tehneet, on mahdollistanut sairaalan tilojen huomattavan parantamisen ja opetustilojen varustamisen. Teidän avullanne olemme saaneet myös kunnostettua luentosalin ja auditorion pediatrisessa sairaalassa. Olette tehneet valtavan arvokkaan työn hankkiessanne meille välineistöä.
Eniten täällä tarvitsemme tietotekniikkaa, se on suurin yhteistyön kehittämisen tarve. Suurin ero suomalaisen ja kuubalaisen terveydenhuollon välillä on teknologia. Suomessa kaikki on automatisoitua, Kuubassa edelleen paperilla.
Illan päätteeksi Marrero vaimoineen saattoi meidät parin korttelin päässä sijaitsevaan casaamme ja huolehti, että ovi takanamme lukittiin. Kuubalainen ystävällisyys, vieraanvaraisuus ja huolehtivaisuus on ollut tosi puhuttelevaa. Se nähtiin tänä iltana sekä korttelikomitean juhlassa että iltamyöhän tapaamisessa tohtori Marreron kotona.
Illallinen Chen kanssa.
Aika painaa pää tyynyyn, dulces sueños, amigos! Sillä huomenna menemme Omajan kylään.
Torstaina remonttihommia tehtiin niin ahkerasti, että perjantaille ei sitten jäänytkään enää maalaamista. Tilat olivat saaneet aivan uuden ilmeen ja siistiytyneet huomattavasti. Seinäpintojen valkoinen pohjamaali vaihtui valoisaan vaalean keltaiseen. Muutos ilahdutti sekä tekijöitä että tekemistä seuranneita. Oli ilo jättää odottaville äideille siistit ja kunnostetut tilat.
Vierailu lastensairaalaan
Kristiinan kanssa lähdimme aamupäivällä vierailemaan Las Tunasin lastensairaalassa. Las Tunasissa suomalaiset ovat olleet mukana kahdessa erillisessä hankkeessa: prikaatimatkoilla tehtävässä vapaaehtoistyössä, joka on rahoitettu seuran saamilla lahjoituksilla, erityisesti kummitoiminnalla ja osallistujien omalla rahoituksella, sekä ulkoministeriön tukemalla hankkella, jossa tavoitteena on ollut parantaa Las Tunasin lastensairaalan opetustiloja ja auditoriota. Myös Kuuban terveysministeriö on osaltaan rahoittanut molempia projekteja.
Las Tunasin lastensairaalan johtavia lääkäreitä, jotka kertoivat meille suomalaisten tekemästä avustutyöstä.
Istuimme tunnin verran jututtamassa lääkäreitä ja keskustelimme hankkeiden toteutuksesta, rahoituksesta ja onnistumisesta. Kesken haastattelun menivät sähköt – mikä siis on täällä arkipäivää – ja vain kännykkäni näyttö loisti kirkkaana keskellä pöytää. Hetken pimennyksen jälkeen valot palasivat. Saimme Kristiinan kanssa koottua ne tiedot, joita tarvitsimme hankkeen raportointiin ja vielä puuttuvien hankintojen toteuttamiseen. Tämän jälkeen pääsimme kierrokselle tutustumaan auditoriotiloihin, joita on kunnostettu suomalaisrahoituksella.
Lastensairaalan johtaja, tohtori Silvio Laffita Estévez.
Ja se pitää kyllä mainita, että suomalaisten hyvää ja luotettavaa mainetta Las Tunasissa pitää yllä ennen kaikkea Peter Loman, jonka kanssa työskentelyä yksi jos toinenkin tapaamistamme asiantuntijoista kiitteli. Menkööt siis kiitokset Peterille myös tätä kautta!
Perspektiiviä avustustyölle
Aamupäivällä haastattelin Hogar Maternossa myös Anaís Ruz Cruzia, joka vastaa erityisasiantuntijana Las Tunasin maakunnallisen terveydenhuollon kansainvälisistä suhteista. Hänen jututtamisensa antoi uutta perspektiiviä siihen avustustyöhön, jota olimme tulleet tekemään.
Las Tunasissa oli 2000-luvun alussa hurrikaani, joka aiheutti paljon tuhoa sekä lastensairaalassa että Las Tunasin alueella yleisemminkin. Kun suomalaiset ensimmäisen kerran tulivat, tämäkin paikka näytti aika huonolta. Ja nyt näet miten kaunista täällä on: ensimmäinen kerros on kunnostettu, tänne on hankittu televisio ja nyt vuorossa on toinen kerros, Anaís kertoi.
Tämä työ on tärkeää, koska tällä vaikutetaan suoraan äitien ja samalla tulevien lasten hyvinvointiin. Tämä paikka on nyt täysin toinen kuin mitä se oli aiemmin.
Myös Anaís totesi, että haasteena Kuubassa ovat hankinnat: välineistöä ei ole kaupoissa. Ja silloin kun materiaalia on, sitä pitää hankkia. Kaikki pitää hankkia käteisellä ja nopeasti.
Te suomalaiset olette auttaneet meitä todellä paljon. Ja tärkeää on myös tämä kuubalaisten ja suomalaisten välinen ystävyys, hän painotti.
Anaís valotti myös avustustyön arviointia. Hän kertoi, että terveydenhuollon asiantuntijoilla on kuukausittaiset kokoukset, joissa keskustellaan myös avustusprojektien etenemisestä. Yksittäisten projektien päättyessä niistä tehdään kokonaisvaltainen arviointi ja samalla keskustellaan myös siitä, miten hankkeet saadaan jatkumaan ilman ulkoista apua. Asia raportoidaan eteenpäin myös maakunnan terveydenhuollon johtajille ja ministeriölle, joka rahoittaa hankkeita. Ministeriön edustajat käyvät vuosittain myös Las Tunasissa arvioimassa hankkeita, joita valtio avustaa.
Meille kuubalaisille on tärkeää kohdata ihmisiä muista maista ja nähdä miten te teette työtä ja elätte. Kuubalaiset ajattelevat helposti, että elämä maan ulkopuolella on parempaa. Siksi on hyvä, että ulkomaalaisia käy tällä tutustumassa meihin ja näkemässä, että meillä moni järjestelmä toimii erittäin hyvin, hän kiteytti haastattelun lopuksi.
Vapaaehtoistyöt on tehty ja vuorossa on hetken huilaaminen ennen ryhmäkuvan ottamista.
Ryhmäkuvat ja sertifikaatit
Vaikka töitten loppuminen oli iso ilo, samalla se oli hieman haikeaa. Seuraavan kerran näkisimme kuubalaiset työkaverimme vasta lauantain juhlissa. Mutta sitä ennen ehdittäisiin juhlia vähän muutenkin: Ernon, Eijan, Mikan, Rinan ja Jimin talon isäntäväki Oscarin talosta oli kutsunut prikaatimatkalaiset viettämään iltaa ja nauttimaan illallista heidän casaansa. Ja tiedettiin lisäksi, että talossa olisi jacuzzi!
Osa kuubalaisista ystävistämme, jotka olivat joko mukana talkootöissä tai muutoin matkassamme. Keskellä oppaamme Margarita.
Mutta ennen illan rientoja otettiin ryhmäläisistä hieno yhteiskuva yhdessä kuubalaisten ystäviemme kanssa. Saimme myös seftifikaatit prikaatiin osallistumisesta Hogar Maternon johtajien allekirjoituksilla.
Jotain mukavista tunnelmista ja viikon aikana syntyneestä luottamuksesta kertoi myös se, että Päivin Hogar Maternon terassin kaiteelle unohtama puhelin odotti noutajaansa äitien palvelutalolla. Olisi ollut iso harmi menettää kaikki kuvat ja puhelimeen tallennetut tiedot. Erityisesti, koska Päivillä oli tapana tallentaa näppärästi yhteystiedot, kartat ja muut tärkeät tiedot kuvina puhelimelleen.
Jokaisessa vierailukohteessa annoimme isännillemme myös pienen lahjan. Kiitospuhevuoroonsa valmistautumassa tällä kerralla Erno.
Décima-mittaa ja iberoamerikkalaista kulttuuria
Torstain kulttuuriaktiviteettina oli vierailu Las Tunasin iberoamerikkalaisessa talossa, Casa Iberoamericana de la Décima El Cucalambéssa. Tällä vuonna 1993 perustetulla kulttuurikeskuksella on selkeä tehtävä: ylläpitää ja edistää iberoamerikkalaista ja samalla Kuuban omaa kansallista maalaiskulttuuriperimää, jota ilmentävät esimerkiksi décima-runous, taide eri muodoissaan, maalaismusiikki, kuten trova ja siihen liittyvät tanssit.
Iberoamerikkalaisuudellahan viitataan kolonialismin aikaan ja lähinnä Espanjan ja Portugalin siirtomaihin Amerikoissa ja Karibialla. Décima-runous puolestaan tarkoittaa 1300-luvulta periytyvää espanjalaista runomuotoa, joka rakentuu kymmenestä kahdeksantavuisesta säkeestä. Näissä riimikaavalla on oma tietty muotonsa (abbaaccddc). Ja El Cucalambé on runoilija Juan Cristóbal Nápoles Fajardon pseudonyymi ja hänen décima-mittaan kirjoittamiaan runoja on myös esillä kulttuurikeskuksessa. Hänen merkityksensä on ollut ilmeisen suuri décima-muotoisen runouden ja siihen liittyvän kulttuuriperimäin säilyttämisessä Kuubassa.
Tässä kulttuurikeskuksessa järjestetään joka vuosi kesä-heinäkuussa myös Cucalambéana festivaalit, mikä on yksi Las Tunasin vuosittaisista suurista tapahtumista. Saimme vierailun aikana nauttia lasten tosi taitavista musiikkiesityksistä ja kuulimme kiinnostavan esitelmän kulttuurikeskuksen monimuotoisesta toiminnasta.
Ihana nuori trovalaulaja.
Ainakin itseeni on tehnyt suuren vaikutuksen se, miten monimuotoista kulttuurikasvatusta Kuubassa pidetään arvossa ja miten siihen on tarjolla resursseja. – Tätä kulttuurikasvatusta edistävät Las Tunasissa muuten myös Casa de la Culturan tanssitunnit, jonne meidät Marjan ja Juhan kanssa ulkomaalaisinakin otettiin avosylin mukaan. Pääsimme yhtenä päivänä seuraamaan myös 15-vuotistanssiaisiin valmistautumista.
Ja jopas siinä iltapäivä ehtikin. Juhlat isäntäperheen talossa olivat mainiot, ruoka maittoi, musiikki soi ja naapurin taitava tyttö laittoi halukkaiden kynsiä. Huhu myöhäisemmältä illalta kertoo, että jacuzzi houkutteli prikaatimatkalaisia puoleensa – myös vaatteet päällä. Ja eräät tanssijalkaiset päätyivät vielä viettämään iltaa paikalliseen diskoteekki Luandaan…
Keskiviikkoaamu, samat aamurutiinit kuin joka päivä ja bussilla töihin. Ensin toki laskettiin joukkojemme sairaat ja terveet, koska Jukka oli viety kuumeisena edellisenä päivänä sairaalaan ja Päivilläkin oli ollut heikko olo. (Kannattaa lukaista Kristiinan kommentti sairaalakäynneistä tiistain päiväkirjamerkintöjen lopusta!)
Työt odottavien äitien talossa edistyivät vauhdilla ja kaiken kaikkiaan työn tekeminen yhdessä kuubalaisten ystäviemme kanssa oli hauskaa. Huhu kertoi, että Juha, kattospesialistimme, oli sulkenut muut ulos huoneesta, jotta sai tehdä katot rauhassa. Ja niistä tulikin hienot.
Eija oli puolestaan espanjankielen taidollaan hurmannut paikallisia ja toimi tulkkina tilanteessa kuin tilanteessa. Eijan hyvästä kielitaidosta oli ryhmälle iso apu varsinkin silloin, kun ryhmänjohtajamme Kristiina ei päässyt kääntämään keskusteluita. Ja aivan liian vaatimattomia nämä molemmat kielentaitajat ovat omista taidoistaan!
Pirjo ja Mika välipalalla. Tuoreitten hedelmien maku oli ihana!
Minä puolestani assisteerasin Kristiinaa jos jonkinlaisissa käytännön tehtävissä. Oma erityinen tehtäväni oli haastatella paikallisia isäntiämme Kuuba-seuran julkaisua ja verkkosivuja varten. Ensimmäisissä haastatteluissa Kristiina toimi tulkkina, mutta osan haastatteluista tein yksin. Yllättävän hyvin haastateltavia ymmärsin, mutta kaiken varalta myös nauhoitin haastattelut.
Yleisin kysymys haastatteluissa lieneekin ollut Kristiinan minulle suuntaama: ”Ymmärsitsä?”
Ryhmänjohtajamme Kristiina, ICAPin paikallisjohtaja Nay Caballero ja Nidian, yksi kuubalaisista vapaaehtoistyöntekijöistä.
Vapaaehtoistyö on ystävyyden osoittamista
Ensimmäinen haastateltavani oli ICAPin Las Tunasin osaston johtaja Nay Caballero Hernandéz. Hänellä on vuosien kokemus paitsi yhteistyöhankkeista eri puolilta tulevien työprikaatien kanssa, myös suomalaisten Las Tunasiin suuntaamista prikaateista.
Vapaaehtoistyö on yksi ystävyysseurojen osoittamista solidaarisuuden muodoista maatamme kohtaan. Se on tapa kohdentaa materiaalista ja taloudellista apua maahamme, mutta erityisesti se on ystävyyden osoittamisen muoto, hän selitti.
Suomalaisten kanssa yhteistyö Las Tunasissa alkoi vuonna 2009. Seuran silloinen puheenjohtaja Tomi Kuhanen kävi tutustumassa paikalliseen terveydenhoitoon lääkäri-arkkitehti Martti Teikarin kanssa. Tämän jälkeen Peter Loman, Kuubassa asuva suomalaismuusikko, vei ryhmän lääkäreitä ja terveydenhuollon ammattilaisia tutustumaan Las Tunasin sairaaloihin. Vuonna 2010 paikkakunnalla toteutettiin ensimmäinen suomalaisprikaati.
Prikaatit on toteutettu koko ajan julkisen terveydenhuollon kohteissa. Ryhmät ovat korjanneet ja maalanneet rakennuksia ja hankkineet välineistöä parantaakseen näitten paikkojen kuntoa, Caballero totesi.
Hogar Maternossa, äitien talossa, suomalaisprikaati työskenteli nyt toista vuotta. Ensimmäisenä vuonna ryhmä teki alakerrassa remonttia, vaihtoi ikkunoita ja ovia, maalasi seiniä ja kunnosti keittiötilan. Nyt töitä tehtiin toisessa kerroksessa. Tämän jälkeen töitä riittäisi vielä toisen kerroksen saniteettitilojen kunnostamisessa, puusepäntöissä ja ruokailutilan viimeistelyissä. Tämän lisäksi välineistöä pitäisi vielä hankkia, esimerkiksi televisioita.
Näitä töitä on tehty suomalaisten taloudellisella avustuksella ja vapaaehtoistyöllä. Meille tämä on ollut ihan mahtava apu. Teidän organisaationne järjestää nämä prikaatit erittäin hyvin, samoin materiaalisen ja taloudellisen avun, hän totesi.
Erityisen tyytyväinen Caballero oli siitä, että suomalaiset ovat valinneet kohteensa maaseudulta:
Las Tunas on yksi Kuuban vähiten kehittyneistä maakunnista ja on tärkeää, että myös näihin maakuntiin Havannan ulkopuolella ohjataan apua. Meidän auttamisemme on koko Kuuban auttamista. Olemme saaneet myös Kuuban terveysministeriöltä rahoitusta tähän projektiin, näillä varoilla olemme hankkineet esimerkiksi aurinkopaneelit veden lämmittämiseen, Caballero jatkoi.
Suomalaisten prikaatimatka ja äitiystalon korjaamiseen prikaatimatkojen yhteydessä suunnattu taloudellinen apu on rahoitettu puolestaan seuran saamilla lahjoituksilla ja osallistujien omalla rahoituksella.
Hieno panostus julkiseen terveydenhuoltoon
Toinen haastateltavani oli Hogar Materno Clodomira Acostan apulaisjohtaja, lääkäri Zenya Velazques Martin. Hän on työskennellyt 20 vuotta lääkärinä, joista viimeiset kaksi ja puoli vuotta Hogar Maternossa. Hänen päätyönsä on äitien palvelutalon johtaminen, mutta hän antaa myös lääketieteellistä konsultaatiota raskaana oleville naisille.
Hogar Maternon apulaisjohtaja Zenya Velazquez ja Kristiina Satola hankintamatkalla Las Tunasin keskustassa.
Myös hän näkee vapaahtoistyön suurena apuna.
Kauppasaarron takia maassamme taloudelliset ja materiaaliset resurssit ovat vähäisiä ja suomalaisprikaatit ovat olleet tästäkin syystä meille iso apu. Olemme saaneet resursseja, joita emme olisi muuten saaneet. Tämä on ollut hieno panostus julkiseen terveydenhuoltoon, hän totesi.
Tavoitteenamme on, että tulevien lasten äidit voivat hyvin, siksi on tärkeää, että äitien talo on saanut resursseja, joita emme olisi voineet kuvitellakaan.
Zenya kertoi lisäksi, että suomalaisprikaatien suunnitteluvaiheessa mukana oli muutama vaihtoehtoinen kohde. ICAPin edustajat vierailivat Hogar Maternossa, arvioivat korjaustarpeet ja totesivat, että projekti voitiin aloittaa odottavien äitien palvelutalossa. Muita vaihtoehtoisia kohteita olivat naisten talo ja pediatrinen sairaala, jossa prikaateja on toteutettu jo neljä aiempaa kertaa.
Vapaaehtoistyöläiset tekivät töitä samoissa tiloissa, joissa odottavat äidit asuivat. Oliko tässä jotain haastetta?
Toki, onhan tämä haaste äideille, joilla pitäisi olla rauhalliset olosuhteet. Mutta tämä korjaustyö kestää vain hetken ja hekin ovat tyytyväisiä, koska lopputulos on paljon kauniimpi ja siistimpi kuin aikaisemmin. Suuri kiitos kaikille, olette saaneet hienoja tuloksia aikaan hyvin lyhyessä ajassa!
Prikaatimatkalaiset odottelemassa José Martín elämää ja tuotantoa koskevaa luentoa. Ennen sadetta (kuva: Eija Aures).
José Martí, kansallissankari
Iltapäivän kulttuuriaktiviteettejä meistä taisi itse kukin odottaa suurella innolla. Keskiviikon vierailukohteena oli Kuuban kansalliskirjailija José Martín aukio ja sen vieressä oleva kirjasto. Kokoonnuimme ensin keskusaukion aurinkokellon viereessä, tutkailimme sen toimintaa ja sen jälkeen marssimme kirjaston pihamaalle, jossa istuimme penkeille kuuntelemaan luentoa José Martin elämästä ja tuotannosta. Kesken kaiken meidät yllätti sade, mutta onneksi mahduimme hyvin pieneen kirjastosaliin, jossa luento jatkui.
José Martí (1853 – 1895) oli kuubalainen kirjailija, kansallissankari ja itsenäisyystaisteilija. Hänen kirjallinen tuotantonsa on laajaa, hän oli hyvin kansainvälinen ja sivistynyt, opiskellut lakia, journalismia ja filosofiaa sekä Kuubassa että Espanjassa. Lisäksi hän oli muun muassa taidemaalari. Oli mielenkiintoista kuulla hänen elämästään. Meille tulkittiin myös yksi hänen runoistaan.
Luennon kohokohta olivat hauskat ja ovelasti järjestetyt arpajaiset, joissa – kuuden osuman jälkeen – Martín julkaiseman ”La Edad de Oron” näköispainos osui prikadistalle. Onnekas prikadista voi nyt kotioloissaan lukea espanjankielisiä opettavaisia lastentarinoita!
Sadepilvet muuttivat maisemat kauniin värikkäiksi.
Sateen sattuessa
Las Tunasissa sateet ajoittuivat prikaatimme aikana iltapäiviin. Sateita ennen koko taivas muuttui mustanpuhuvaksi ja pilviseksi. Samalla värien kontrastit kasvoivat ja kaupunkimaisema muuttui tavattoman kauniiksi. Cadillacin terassilla István, toimittajaystävämme, osoitti ilmansuuntia ja totesi: ”Jos tuolla on pilviä, täällä sataa kohta. Ja jos taas tuolla, eivät ne tule tänne.” Näinä päivinä ne tulivat suunnasta, josta seurasi toivottua sadetta.
Ja sitten saattoikin sataa niin, että vaalea, sileä kivipinnoite kaupungin keskustassa muuttui yhdeksi lammikoksi, joka lisäksi oli hyvin liukas. Polkupyörätaksien ja hevosrattaiden kuljettajat keskustan laitamilla suojasivat menopelejään pressuilla ja muoveilla. Sen sijaan lapset juoksivat suoraan sateeseen: toiset ottivat vauhtia ja liukuivat sileällä kivipinnalla mahallaan tai pyllyllään. Myös keskuspuistoon pelmahti teinejä pelaamaan sateessa jalkapalloa.
Polkupyörätaksi suojaa menopeliään muovipressulla.
Sateita oli täällä odotettu pitkään ja kuumuudessa (noin 35 astetta) sateet myös toivat oivaa viilennystä. Prikaatilaiset – tuttuun tapaansa – seurasivat tapahtumia cerveza tai joku muu juoma kädessään Cadillacin tai Pianobarin katetuilta terasseilta.
Kannattava hankinta. Marjan kanssa ostimme värikkäät sateenvarjot suojaamaan auringonpaisteelta. Paria tuntia myöhemmin satoi (kuva: Juha Hacklin).
Juhlat lähenevät – näyttely pystyyn
Iltapäivän päätteeksi lähdimme Kristiinan, ICAPin Rolandon ja Istvánin kanssa hevoskyydillä ICAPin talolle pystyttämään Suomi-aiheista näyttelyä. Istvánin kanssa teippailimme kuvia terassin seinään ja näyttelystä tulikin hieno. Siitä lisää lauantaina, kun pääsemme juhliin!
Illalla edellisten iltojen ystävämme Casa de la Culturasta, tanssinopettaja ja taiteilija Camilo, vei Marjan, Juhan ja minut jo toistamiseen paikalliseen kuppilaan, jossa myös tiskijukka intoutui tanssimaan casinoa kanssamme. Olipa hauskaa, jälleen!
Tiistai, toinen työpäivä äitien palvelutalossa. Prikaatilaiset jatkoivat seinien maalaamista ja pintojen käsittelyä ja työnjohtokin oli ensimmäistä päivää napakampaa.
Salainen aseemme, Juha, maalasi ammatilaisena äitiystalon toisen kerroksen katot.
Tiloissa liikkuminen sen sijaan muuttui vaikeammaksi, kun kivilattioille kaadettiin vettä estämään maalin kiinnittymistä ja kuivumista kivipinnoille. Lattia oli huomattavan liukas, mutta onneksi pahemmilta liukasteluilta säästyttiin. Ja odottavat äiditkin puikkelehtivat sujuvasti vapaaehtoisten ja maalipurkkien lomassa.
Granman toimittaja haastattelemassa Riinaa. Anaís Ruz Cruz toimii tulkkina.
Tieto suomalaisten vapaaehtoistyöläisten vierailusta oli kiirinyt tehokkaasti myös tiedotusvälineisiin: tiistaipäivä oli yhtä mediamylläkkää. Aamupäivän aikana prikaatilaisia kuvattiin ja haastateltiin muun muassa paikalliseen radioon (Radio Rebelde), televisioon (TunaVision ja Periodico 26) ja lehteen (Tiempo 21). Lisäksi juttua meistä tehtiin valtakunnalliseen Granma-lehteen.
TunaVision ikuisti Marjan maalamassa.
Seuraavien parin päivän ajan sitten jännitimmekin, millaisina jutut ilmestyisivät. Viikon aikana TunaVisioniin tehtyä juttua näytettiin muutamaan kertaan paikallistv:ssä ja ainakin kahteen otteeseen myös valtakunnanverkossa.
Toimittaja István Ojeda Bello (vas.) ehti kierrättää meitä myös keskuspuiston vieressä olevassa katolisessa kirkossa. Kirkko on toiminut suojapaikkana myös itsenäisyyssotien aikana. Oikealla kirkossa päivystänyt esittelijä.
Suomalaisten kanssa maalaustyötä oli tekemässä myös Periodico26:n toimittaja István Ojeda Bello ja saman lehden pilapiirtäjä Antonio Medina Segura sekä hänen taiteilijapuolisonsa Maria. He, kuten muutama muukin kuubalainen ystävämme, liikkuivat muutenkin viikon aikana kanssamme vierailuilla eri kulttuurikohteissa.
Kenraalin talossa
Tiistain iltapäiväohjelmaan oli suunniteltu vierailu kenraali Vicente Garcianmuistomerkille ja museoon.
Kenraali Vicente Garcia syntyi Las Tunasissa vuonna 1833. Hän johti kuubalaisjoukkoja 1880 ja -90 –luvuilla käydyissä itsenäisyystaisteluissa espanjalaisia vastaan ja voitti joukkoineen useita taisteluita. Näiden taisteluiden perusteella Kuuba saavutti itsenäisyyden ja orjuus maassa lopetettiin. Garcia toimi myös Kuuban presidenttinä vuosina 1877-1878. Hän kuoli vuonna 1886 espanjalaisen vakoojan tarjoamaan ruokaan.
Garcian mukaan nimetty museo on samalla paikalla, missä sijaitsi aiemmin hänen Las Tunasin kotinsa. Sama rakennus on aiemmin toiminut myös Las Tunasin kaupungintalona.
Maakuntamuseon posliiniesinekokoelmaa.
Vicente Garcian museosta prikaatimatkalaiset siirtyivät maakuntamuseoon, joka sekin sijaitsi keskuspuiston vieressä. Tämän museon erikoisuuksiin kuuluu muun muassa mielenkiintoinen valikoima erilaisia historiallisia kelloja ja kolonialismin aikainen huonekalunäyttely. Huonekalujen lisäksi museon kokoelmissa on posliiniesineitä ja veistoksia.
Tuosta kokoelmasta on peräisin myös prikadistan blogikuva, viehättävä itseensäsulkeutunut tyttönen, jos joku tuota kuvaketta on ehtinyt pohtimaan. Ja Las Tunasin nimi juontuu muuten kaktuksesta, jota kasvaa seudulla.
Museon kellokokoelman helmi, pronssiset hevosrattaat.
Las Tunasin historiaa ja kulttuuritarjontaa käsitellään myös tuoreessa, kaupunkia esittelevässä videossa.
Niin, ja jos jollekulle on epäselvää, miten prikaatilaiset viettivät vapaa-aikaansa Las Tunasissa, heidät löysi lähes aina hotelli Cadillacin terassilta. Tai läheisestä pianobaarista. Tai Casa de la Culturasta tanssimasta.
Juha ja Marja sekä tanssinopettajamme Camilo Peña Revilla, joka on myös lahjakas kuvataiteilija.
Maanantaiaamu. Työpäivä. Mutta ei mikä tahansa sellainen, vaan kaikkien kovasti odottama ensimmäinen vapaaehtoistyöpäivä! Tätä vartenhan me tänne tulimme.
Lazaro, bussikuskimme aloitti casakierroksemme täsmällisesti kello kahdeksalta, jotta päätyisimme Clodomira Acostan odottavien äitien palvelutaloon kello 8.30.
Las Tunasin äitiystalon asiakkaita terassin keinutuoleissa.
Hogar Materno Infantil Clodomira Acosta Ferrals on Las Tunasin naisten ja lasten sairaalakokonaisuuteen kuuluva yksikkö, joka tarjoaa tilat odottaville äideille, joilla on mahdollisia riskejä raskautensa kanssa. Palvelutalossa ei kuitenkaan ole vakavia riskiryhmiä ja synnyttämään siirrytään Che Guevaran sairaalaan. Keskimääräinen palvelutalossa vietetty aika on 21 vuorokautta.
Palvelutalossa on 40 työntekijää, kaksi lääkäriä, 14 sairaanhoitajaa, ravitsemusasiantuntija ja hallintovirkailija. Kaksikerroksinen talo on aitauksen ympäröimä ja perheenjäsenet pääsevät pariin kertaan vuorokaudessa vierailemaan palvelutalossa.
Nay Caballero ja Zenya Velazquez toivottivat suomalaiset tervetulleiksi remontoimaan Las Tunasin äitiystaloa. Kuvassa myös ICAPin paikallisosastosta Rolando Sanchez (oik.).
Päivä alkoi Las Tunasin ICAPin paikallisjohtaja Nay Caballero Hernándezin ja palvelutalon apulaisjohtajan, lääkäri Zenya Velazquez Martinin sairaalan kuistilla pitämällä esittelyllä. Molemmat ilmaisivat ilonsa siitä, että suomalaiset vapaaehtoistyöntekijät ovat yhteistyössä ICAPin kanssa järjestäneet vapaaehtoisprikaatit Las Tunasiin jo useampana vuonna. Yhteistyö on ollut aktiivista ja työn jälki hyvää.
Tämä prikaati oli järjestyksessään kuudes suomalaisten oma vapaaehtoistyökohde ja suuntautui toista kertaa äitien palvelutaloon. Edellisen vuoden prikaati remontoi alakerran ja tiloihin hankittiin suomalaisrahoituksella myös muun muassa televisio. Nyt työkohteena oli äitiystalon toinen kerros ja sen pinnat.
Kuten aiemminkin, suomalaiset toivat mukanaan työvälineitä, remonttivaatteita ja materiaaleja, kuten kaapeleita. Kuubassa haasteena on materiaalien saatavuus: kaikkea ei ole koko aikaa saatavilla. Ja silloin kun on, silloin pitää yrittää hankkia.
Työt voivat alkaa ja ainakin välineet ovat valmiina.
Seuraavaksi siirryttiin yläkertaan alkukokoukseen ja työkohteitten määrittelyihin. Mukanamme tuomamme työvälineet lajiteltiin pöydälle: suteja, hanskoja, maalausteloja, paitoja, lippiksiä… Työkavereinamme oli kuubalaisia vapaaehtoisia ja äitiystalon henkilöstöä. Työnjohto oli kuubalaisilla ja ylimpänä käskyttäjänä toimi Juri.
Työnjohtajamme Juri (oik.) ja kuubalaisia talkoolaisia maalausprojektin tuoksinassa. Prikaatilaiset ovat jo pohjamaalanneet taustalla olevat pinnat.
Kun ihmiset oli jaettu ryhmiin, kullekin ryhmälle määriteltiin kuubalainen vetäjä ja sen jälkeen kannettiinkin jo maalipurkkeja huoneisiin. Huoneet olivat odottavien äitien majoitustiloja ja ehkä vähän yllättäen, ilman kalusteiden suojauksia, maalipurkkeja availtiin ja sekoiteltiin suoraan vuodevaatteiden päällä. Aivan nappiin ei aloitus mennyt, mutta onneksi järjestystä asioitten hoitamiseen saatiin vähitellen aikaan ja tilat tyhjennettiin tai suojattiin ennen pintojen käsittelyä. Järjestelyissä oli siis hienoisesti toivomisen varaa, minkä kyllä kuubalaisetkin palautekeskusteluissa myöhemmin totesivat.
Muut jäivät tekemään pintojen käsittelyä, mutta Kristiinan ja sairaalan apulaisjohtaja Zenyan kanssa lähdimme tekemään maalihankintoja. Keskustan rakennustarvikeliikkeestä matkaamme lähti:
30 vihreää maalipurkkia (sairaalat Kuubassa ovat aina vihreitä)
Ja hinta kaikista 80 maalipurkista: 760 CUC tai 19 000 kansallista pesoa. Maalipurkit – jotka muuten pystyttiin hankkimaan suomalaisten Las Tunasin kummien rahoituksella – lastattiin avolava-automme lavalle. Mielenkiintoista oli, että jokainen maalipurkkeja sisältänyt laatikko avattiin erikseen Zenyan hyväksyttäväksi. Käytäntö selittynee kuubalaisella hävikillä.
Las Tunasin provinssin kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi laaja valikoima tropiikin kasveja, muun muassa eksoottisia orkideoja joka lähtöön.
Vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa
Prikaatimatkalaisten ohjelmaan oli jokaiselle iltapäivälle rakennettu mielenkiintoisia tutustumiskäyntejä tai vierailuja. Tämän iltapäivän kohteena oli kasvitieteellinen puutarha ja täälläkin, kuten tähän asti kaikissa vierailemissamme paikoissa, vastaanotto oli vieraanvarainen. Lyhyen, auditoriotilassa pidetyn esittelytilaisuuden jälkeen lähdimme kiertämään ensin kaktustarhaan (178 lajiketta) ja orkideakasvihuoneisiin (69 lajiketta) ja sen jälkeen tutustumaan eri maanosista alun perin tulevista kasveista koottuihin avoimen puutarhan osioihin, muun muassa palmutarhaan (175 palmulajia).
Las Tunasin kasvitieteellinen puutarha on avattu yleisölle vuonna 1986. Ensimmäisinä toimintavuosina puutarhan toiminnalta puuttuivat sekä organisointi että taloudelliset resurssit johtuen periodo especialista, Kuuban historian vaikeasta talousjaksosta Neuvostoliiton romahdettua. Puutarhassa vierasperäiset lajit valtasivat alaa, muun muassa prikaatipäiväkirjassa jo aiemminkin käsitelty marabupensas. Nyt puutarha on kuitenkin kunnostettu ja sen kokoelmat ovat kattavat.
Kasvihuoneiden lisäksi puutarhassa oli laaja puistoalue, jossa kasvit oli luokiteltu muun muassa niiden alkuperän mukaan. Kuvan puu oli mielenkiintoinen ja puusta tipahteli makkaramaisia siemenkotia alas.
Kasvitieteellinen puutarha toimii myös ympäristökasvatuksen keskuksena ja siellä vierailee säännöllisesti lapsia ja nuoria päiväkoti-ikäisistä nuoriin aikuisiin. Puutarhan tiloissa järjestetään myös luentoja ja tapahtumia, joissa teemoina voivat olla luonnon monimuotoisuus tai metsän kasvatus. Tavoitteena on alueen kehittäminen niin, että se voisi toimia yleisölle avoimena puistona. Lisäksi puutarhassa pyritään vaalimaan uhanalaisia lajikkeita. Ja jo nyt puisto on suosittu kuvauspaikka, jossa kuvataan paljon lastunaslaisten tyttöjen 15-vuotisjuhlakuvia. Tullessamme paikalla olikin hääpari kuvattavina.
Ilta oli jälleen vapaa. Marjan ja Juhan kanssa päädyimme jälleen kaupungille, missä joku aiempien päivien tuttavistamme ilmaantui yllättäen vilkuttamaan meille Casa de la Culturan kattoterassilta. Eikun kiipeämään katolle, missä oli paikallisen orkesterin harjoitukset meneillään. Privaattikonsertti huippusijainnilla, hienoa kuunneltavaa!
Paikallinen yhtye pyysi meidät seuraamaan harjoituksiaan Casa de la Culturan kattoterassille.
Kerrassaan mielenkiintoinen päivä jälleen kerran. Ja mikä parasta, työt saimme käynnistettyä vauhdilla!
Kuuban hiekkarannat ovat vertaansa vailla. Myös prikaatimatkalaisille oli ohjelmaan rakennettu mahdollisuuksia rantaelämään. Yksi näistä koitti sunnuntaina, jolloin matkalaiset koottiin majapaikoistaan kello kahdeksan tuntumassa bussiin, joka suuntasi Playa Covarrubiaan, Atlantin rannoille noin 70 kilometrin päähän Las Tunasista. Kussakin casassa oli valmisteltu matkalaisille eväät, jotka pakattiin myös bussiin.
Päivä, kuten muutkin päivät, oli kaunis ja kuuma ja maisemat tasaisia. Silmään pisti pitkään jatkuneen kuivuuden vaikutukset maastossa ja pelloilla: laihaa karjaa käyskentelemässä kellertäviksi käyneillä laitumilla. Siellä täällä näkyi miehiä hevosten selässä karjaansa paimentamassa ja pieniä sikalaumoja. Tänne odotellaan kovasti isompiakin sateita, ei pelkkiä pieniä sadekuuroja.
Sama suunta. Karjaa ja karjapaimen bussin ikkunasta nähtynä. (Kuva: Marja Hacklin)
Päädyimme kuubalais-kanadalaisen Brisas Covarrubias –hotellin parkkipaikalle. Oppaamme Margareta ja Rolando Las Tunasin ICAPista kävivät keskustelemassa hotellin johdon kanssa rannan ja hotellin palveluiden käyttämisestä. Lopputulos oli iloinen yllätys: hotellin johto toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi, tarjosi kylmää mehua (sai siihen tujauksen rommiakin), hotellin baarin palvelut käyttöön pienellä korvauksella ja hotellin rannan ja laverit rantapäivää varten ilmaiseksi. Lisäksi pääsimme käyttämään hotellin langatonta internet-yhteyttä. Ja vinkkinä all-inclusive matkailijoille: oli muuten miellyttävä, rauhallisen tuntuinen hotelli!
Verkkoyhteydet Kuubassa ovat parantuneet huomattavasti parin viime vuoden aikana. Langattomia verkkoja on tarjolla esimerkiksi hotellien yhteydessä, verkkoon pääsee Etecsalta hankittavan prepaid-kortin koodeilla ja hinnat näyttävät koko ajan halpenevan , vaikkakin ovat toki edelleen kalliita kuubalaisille itselleen. Tyypillinen näky kaupunkien keskustoissa onkin joukko ihmisiä käyttämässä mobiililaitteitaan hotellien ja verkkoyhteyden tarjoavien paikkojen lähistöllä.
Kuuban viestintäministeriö on asettanut tavoitteekseen laajentaa netin käyttöä ja verkkopalveluihin pääsyä. Samainen Etecsa muuten myy myös käteviä prepaid-kortteja puhelimiin, joilla pystyy soittamaan Kuuban sisäisillä hinnoilla tai joilla voi ladata puheaikaa kuubalaisiin mobiililiittymiin. Näppärää.
Playas de Covarrubias ja rantanäkymää hotelli Brisas Covarrubiasin edustalta.
Takaisin valkoiselle rannalle, ihanaan aurinkoon ja lämpimiin aaltoihin. Aurinko paistaa tropiikissa keskipäivällä niin voimakkaasti, että vaaleammat ihot, kuten itselläni, pitää suojata tarkkaan. Oma suojakertoimeni oli 30, enkä palanut tällä kerralla. Leppoisien rannalla vietettyjen tuntien aikana välillä kävimme hakemassa juomia hotellin rantabaarista, juttelimme mukavia keskenämme tai kuubalaisten ystäviemme kanssa ja taisi joku torkahtaakin. Mukavan rentoa menoa.
Välillä kävimme hakemassa bussista lounaamme. Kana, helle ja kuuma bussi eivät ole välttämättä suositeltavin yhdistelmä ja bussissa kylmätilaa oli vain rajallisesti tarjolla. Onneksi kukaan ei sairastunut ruoasta.
Kuuban ihanat, tuoreet hedelmät! Meille tarjottiin banaaneja, guayabaa ja mangoja.
Paluumatkasta tuli mielenkiintoinen. Piipahdimme tapaamassa oppamme Margaritan sukulaisia kahdessakin paikassa matkan varrella. Se vieraanvaraisuus, jota meille osoitettiin oli koskettavaa: kylmää hedelmämehua ja tuoreita hedelmiä, myös mukaan otettavaksi. Oma ehdoton suosikkini on mango, se maku, se makeus! Kassiini päätyikin kaksi puolikypsää mangoa.
Ensimmäisessä talossa pääsimme takapihalle tutustumaan kuubalaiseen kekseliäisyyteen. Koska materiaaleja ei ole saatavilla, lähes kaikki kierrätetään. Takapihan pajassa oli välineitä puun ja metallien työstämiseen. Luovuuden osoitus oli esimerkiksi puusta tehty aikuisten pyörän runkoon kiinnitetty lastenistuin. Täällä näyttää ajattelumallina olevan se, että jos jotain ei ole, se tehdään itse.
Oppaamme Margaretan sukulaisnainen (vas.), itse Margareta ja matkanjohtajamme Kristiina.
Seuraavassa talossa asuikin Martan sukulaisnainen, santeriapapitar. Santeria on synkretistinen afrokuubalainen uskonto, jossa näkyy sekä katolisuuden että afrikkalaisten heimouskontojen (erityisesti joruba-heimon) perimää. Sen juuret Kuubassa juontavat siirtomaavallan ja orjuuden aikaan. Espanjasta tullut katolisuus sekottui orjien uskontoon ja sen myötä pyhimykset tulivat mukaan heimouskontojen jumalien palvontaan. Santeriauskonto on elpynyt viime vuosina ja näkyy katukuvassa esimerkiksi täysin valkoisiin pukeutuneina ihmisinä, jotka suorittavat omaa uskontoon kuuluvaa initaatiotaan. Lisää santeria-uskonnosta voi lukea esimerkiksi Kuuba.si-julkaisusta. Santeria-uskontoon kuuluvat myös erilaiset rituaaliset istunnot, rumpurituaalit ja tanssit sekä kotialttarit ja jumalille uhrattava ruoka- ja eläinuhrit.
Takaisin Las Tunasiin saavuttuamme vuorossa oli jälleen ruokailu casoissa ja vapaa iltaohjelma. Marjan ja Juhan kanssa päädyimme ensin Casa de la Culturaan, Vicente Garcia -kadulla. Olimme ilmeisesti tehneet paikallisiin edellisenä iltana vaikutuksen, koska kulttuurikeskuksen ympärille oli kerääntynyt kokonainen joukko paikallisia odottamaan, koska ne suomalaiset tulevat taas salsaamaan. Ja niinhän me tulimme ja saimme jälleen uusia ystäviä.
Las Tunas kahtena karttana: historiallinen keskus ja nykyinen keskusta.Näkymä keskuspuistoon Vicente Garcia -kadun yli.Las Tunasin keskuspuistoa lähikorttelin kattoterassilta nähtynä.
Las Tunasin keskusta on pieni ja kuten monessa muussakin kaupungissa, elämä keskittyy iltaisin keskuspuistoon. Joka sunnuntai yksi keskuspuistoon johtavista kujista muuttuu – toki säästä riippuen – katujuhlaksi, jossa on tarjolla kovaäänisistä soitettuna salsaa, congaa ja reaggaetonia. Ihmiset tulevat paikalle kokonaisina perheinä ja tarjolla on myös juomia ja syötävää, tälläkin kerralla kuubalaistyyliin kokonainen porsas vartaassa. Casa de la Culturan jälkeen vietimme kujalla aikaa paikallisten kanssa. Olipa mukava ilta, jälleen kerran!
ICAPin ystävyyden talo Santa Clarassa jäi taakse ja bussimme suuntasi kohti Camagüeyta. Aiempaan tapaansa oppaamme Margareta selosti matkalaisille kuubalaisia käytäntöjä. Aamupäivällä kuulimme maan armeijakäytännöistä. Sekä miehet että naiset (vapaaehtoisesti) suorittavat asepalveluksen 17-28 –vuotiaana ja asepalvelus kestää kaksi vuotta. Poikkeuksiakin toki on, ja esimerkiksi yliopisto-opiskelijat voivat suorittaa palveluksensa opettamalla omaa ainettaan kouluissa eri puolilla maata.
Santa Claran ystävyyden talon toimistoväkeä, ryhmänjohtajamme Kristiina Satola ja oppaamme Margarita.
Seuraava aihe olikin tapakulttuuri, tippien antaminen.
Tippien antaminen on osa kuubalaista tapakulttuuria, ja erittäin tärkeä tulonlähde eri ammateissa, selosti oppaamme Margareta. – Tipit jakaantuvat palvelun laadun mukaan. Jos ruoka on oikein hyvää, tipin määrä on noin 10 % sen hinnasta. Taksien kanssa hinta sovitaan etukäteen.
Kuubalainen tapa toimia on yhteisöllinen myös tippien osalta. Tipit, tai propinat, kuten niitä täällä kutsutaan, jaetaan koko henkilöstön kesken, myös taustalla työtä tekeville. On tavanomaista, että tipeistä osa laitetaan hyväntekeväisyyteen. Margaretan oma taustaorganisaatio, Amistur, lahjoittaa prosentin työntekijöidensä saamista tipeistä lastensairaalan hyväksi.
Tipeistä siirryimme kuubalaisten asumiseen. Kuten jo Vanhan Havannan kierroksella kuulimme, kuubalaiset omistavat tyypillisesti omat talonsa ja asuvat niissä ilmaiseksi. Restauroiduista asunnoista sen sijaan peritään vuokraa 10 % eniten tuloja saavan tuloista.
Asuntojen sääntelyä on viime vuosina vapautettu ja kuubalaiset voivat omistaa vakituisen asunnon lisäksi myös vapaa-ajan asunnon ja käydä asunnoilla kauppaa. Kauppaa käydään esimerkiksi Vanhan Havannan Paseo de Marti -puistokadulla. Ulkomaalaiset eivät voi omistaa kiinteistöjä Kuubassa, mutta tyypillistä on, että kuubalaiset rahoittavat asuntohankintansa ulkomaisten sukulaistensa varoilla. Ja jos kuubalainen asuu ulkomailla, kiinteistöomaisuutensa säilyttääkseen hänen täytyy vierailla maassa kerran kahdessa vuodessa.
Kuubalainen köyhyys on kaikkineen suhteellista. Lähes ilmaisen asumisen lisäksi maassa jaetaan edelleen kuukausittaisia elintarvikekuponkeja, jotka riittävät taloudessa noin kolmen viikon ruokaan. Terveydenhoito ja koulutus ovat kuubalaisille ilmaisia. Keskimääräinen kuubalainen palkka on noin 350 – 400 kansallista pesoa ja tästä summasta ei makseta veroa.
Vaihdettava peso, turistivaluutta CUC, on kovaa valuuttaa ja esimerkiksi turismin tai kaivosteollisuuden parissa työskenteleville osa palkasta voidaan maksaa CUCeina. CUCeilla saa hankittua tavaroita ja elintarvikkeita valuuttakaupasta, jossa hinnat toki ovat paikallisille erittäin kovat. Kuuba on ilmoittanut siirtyvänsä yhden valuutan järjestelmään, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä julkistettu. Tämä näkyy jo kaupoissa: monessa kaupassa hinnat on ilmoitettu sekä kansallisessa että turistivaluutassa. Yksi vaihdettava turistipeso vastaa 25 kansallista pesoa.
Kuubalaiset ovat vuodesta 1997 lähtien voineet majoittaa ulkomaalaisia vierailijoita yksityiskodeissa, casa particulareissa. Majoitustoiminta mahdollistaa kuubalaisille lisätulonlähteen, mutta valtio perii siitä myös korkean hinnan: majoitustiloja vuokraavat maksavat veroja valtiolle joka kuukausi 35 CUCia majoitushuonetta kohti – oli matkailijoita tai ei. Majoituksen lisäksi tyypillistä on, että casa particularen kautta saa ruokailuun, kuljetuksiin ja turismiin liittyviä muita palveluita.
Kaupunkikierroksella Gamagüeyssa.
Camagüeysta Las Tunasiin
Camagüey on yksi Kuuban suurimmista kaupungeista. Asukkaita kaupungissa on yli 300 000 ja se toimii oman maakuntansa keskuksena. Tutustuimme kaupungin historialliseen keskustaan sekä jalkaisin että polkupyörätakseilla, jotka ovat oiva tapa aistia kaupunkimiljöötä. Ja kiitos Pentille polkupyörätaksiseurasta!
Kävimme lounaalla paikallisessa ravintolassa, jossa pöytämme oli katettu kauniisti sisäpihan puolelle. Paikalla oli ryhmä muusikkoja, jotka soittivat paitsi omaa kappalevalikoimaansa, myös muutaman ryhmämme toivoman kappaleen. Ja kuten mielestäni aina, kuubalainen ruoka oli jälleen kerrassaan hyvää. Vatsat täynnä kanaa, kalaa, maureja ja kristittyjä, Cristalia, Bucaneroa ja ehkä vähän myös cuba librejä ja mojitoja jatkoimme tyytyväisinä Camagüeysta kohti Las Tunasia.
Las Tunasin saavuimme kello kuuden tuntumassa. Emmekä vain me, vaan myös sateet, joita itäisessä Kuubassa oli odotettu pitkään! Kesä oli ollut poikkeuksellisen kuuma ja kuiva ja vesivarannot alkoivat olla vähissä, joten ilo, jolla meitä tervehdittiin, selittyi osaksi myös luonnonolosuhteilla. ICAPin paikallistoimistossa istuimme toimiston työntekijöiden kanssa hetken keskustelemassa tulevien päivien tehtävistä ja tavoitteista. Sen jälkeen meidät kuljetettiin kukin omaan majoituspaikkaansa.
ICAPin tiloissa Las Tunasissa on näyttäviä seinamaalauksia.
Suomi-Kuuba-seura on järjestänyt Las Tunasiin aiemmin viisi prikaatia. Tällä reissulla ensimmäistä kertaa prikaatilaiset majoitettiin casa particulareihin, jotka kaikki sijaitsivat keskustan tuntumassa, kävelymatkan päässä keskusaukiolta. Tästä järjestelystä koitui paljon iloa paitsi meille prikaatilaisille, myös isäntäperheillemme. Omaan majapaikkaani, Nancyn pitämään casaan, majoittuivat kanssani Kristiina ja Marita. Huippuseuraa, sanoisin!
Isäntäperheissä oli ruoka odottamassa majoittujia, mutta muilta osin ilta oli vapaa. Yksi jos toinenkin talokunta kävi omatoimisesti tutustumassa kaupungin keskustaan. Osa kävi nauttimassa virvokkeita, eräs porukka puolestaan päätyi musiikin houkuttelemana ensin torilla järjestettyyn lasten ja nuorten musiikkitapahtumaan ja sen jälkeen paikalliseen Casa de la Culturaan tanssimaan salsaa…
Aamiaisen jälkeen oli aika jättää hyvästit hotelli Tropicocolle ja aloittaa bussimatka kohti Santa Claraa, itäistä Kuubaa ja Las Tunasia, jonne saapuisimme lauantai-iltana. Ryhmämme oppaana toimi matkatoimisto Amisturin viehättävä Margarita, nainen, joka tuntui tietävän kaiken kaikesta. Bussikuskina toimi hurmaava Lázaro.
Näillä kavereilla soi rekan lavalla musiikki. Hyvä mieli taisi jäädä sekä ohitettaville että ohittajille.
Havannan läheisyydessä on kohtuullisen paljon autoja, mutta mitä kauemmaksi pääkaupungista ajamme, sitä vähäisemmäksi käy liikenne. Tyypillinen näky tieliikenteessä on ajoneuvo, jonka lava on täynnä paikallisia matkustajia. Ajoneuvojen laatu vaihtelee, on avolavakuorma-autoja, traktoreita peräkärryillä, kuomullisia rekkoja, hevosten vetämiä kärryjä ja jos jonkin sortin virityksiä… Autokanta on vanhaa, mutta uudempien autojen määrä kasvaa koko ajan. Auto on edelleen Kuubassa ylellisyystuote.
Bussin ikkunasta oli kiintoisaa seurata maisemien vaihtumista. Kuuba on hyvin vihreä, rehevä ja kaunis maa. Ja ne palmut!
Näkymä matkalla kohti Santa Claraa: maalaismies paimentamassa kahta nautaansa hevosensa kanssa. Naudat olivat hajaantuneet kuvan ulkopuolelle marabupensaikkoon.
Margaretan tietovarannot
Margaretan tietovarannot olivat ehtymättömät. Matkan varrella hän selvitti meille Kuuban talous-, tuontato- ja yhteiskuntahistorian perusteet, koulutusjärjestelmän, kasvintuotannon ja –jalostuksen käytännöt, luonnonkasvien ja viljeltyjen kasvien elinolosuhteet, kasvitaudit ja esiintymisalueet ja vaikka mitä. Muun muassa.
Matkanjohtamme Kristiina Satola tulkkasi eri aihekokonaisuudet kuin kunkin alan asiantuntija konsanaan. Kristiinan käsittämättömän hyvää muistia ja tulkkauksen tarkkuutta saimme ihailla koko matkan ajan.
Ainakin oma tietouteni lisääntyi seuraavista kuubalaisiin kasveihin liittyvistä aiheista:
Marabupensas. Nopeasti leviävä marabupensas on vallannut elintilaa perinteisiltä viljelykasveilta. Piikikäs kasvi muodostaa läpipääsemättömiä pensaikkoja, ja sen siemenet leviävät eri puolille muun muassa lintujen välityksellä. Vaikka kasvi vaikeuttaa viljelyä ja laiduntamista, silläkin on omat käyttökohteensa. Se on koostumukseltaan erittäin lujaa, mutta joustavaa, joten sitä voidaan hyödyntää huonekaluteollisuudessa. Samoin marabuta voidaan käyttää energian lähteenä[i], [ii].
Lyijypuu (Leucaena leucocephala). Tämä pienikokoinen ja nopeakasvuinen puu kasvaa kaikkialla tropiikissa ja sen lehviä käytetään eläinten rehuna. Vastaavasti kuten marabupensas, se muodostaa tiheitä, läpipääsemättömiä kasvustoja. Margaretan mukaan puu on tuotu Intiasta ja sitä on istutettu teitten varsille, mutta Wikipedia sanoo toista: sen mukaan puu on yleinen tropiikissa ja alun perin kotoisin Meksikosta. – Ja tämä tiedonlähteitten vastakkainasettelu sillä varauksella, että ymmärsin oikein, mistä kasvista matkan edetessä keskusteltiin.
Sokeriteollisuus. Kuuban talous on vuosisatojen ajan pohjautunut sokeriteollisuuteen ja maa oli aikoinaan maailman suurimpien sokerintuottajien joukossa. Hyvin kattavan kuvauksen Kuuban sokeriteollisuuden historiasta voi lukea esimerkiksi Pauliina Raennon (2011) Kuuba-kirjasta, mutta erittäin kattavan kuvauksen aiheesta antoi myös oppaamme Margarita. Sokeriruo’on sato korjataan kuivan kauden aikana joulu-huhtikuussa, joten bussin ikkunasta saimme katsella keskenkasvuisia sokeriruokopeltoja.
Yhdellä taukopaikalla pääsimme maistelemaan tuoreesta ruo’osta puristettua mehua, joka tuhdisti rommilla maustettuna oli kyllä aika hyvää…
Samaisella taukopaikalla pelattiin myös marsubingoa. Eläinraukka!
Sitrushedelmät ovat Kuubassa kärsineet tuholaisista ja kasvitaudeista, joten niiden viljely lienee vähäisempää, vaikka ilmasto olisi toki näillekin suotuisa.
Margareta selitti meille matkalaisille myös karjatalouden perusasiat ja eri maatalouseläinten kasvattamiseen liittyvät käytännöt. Nauta on Kuubassa erittäin arvostettu ja kallis proteiinin lähde ja valtio kontrolloi nautakarjan kasvattamista ja naudanlihan käyttöä. Suurin osa lihasta menee valtiolle ja vain tämän osuuden yli menevä määrä voidaan myydä. Nautoja myös kasvatetaan valtion omistamilla suurtiloilla. Väärinkäytöksistä, kuten naudan salakaadosta voi pahimmillaan saada vankeutta.
Viljelymaata on viimeisten vuosien aikana muutettu entistä enemmän laitumiksi. Nautojen kasvattamista ja laiduntamista vaikeuttaa kuitenkin kuivuus, joka on jatkunut ennätysmäisen pitkään kuluneena kesänä itäisemmässä Kuubassa.
Sikarinviljely. Sikariviljelmät ovat Kuubassa pienviljelijöiden käsissä, mutta heidänkin tuotannostaan suurin osa, 90 prosenttia menee valtiolle ja valtion sikaritehtaisiin. Sikaria viljellään kaikkialla Kuubassa, mutta tunnetuin viljelyalue on Pinar del Rio [iii]. Sikarinviljelijät ovat Kuubassa järjestäytyneet pienviljelijöiden liittoon ANAPiin, johon kuuluvat myös muut pienviljelijät. Ja kuten monella muullakin tuotannon alueella, mustan pörssi kauppa kukoistaa sikariteollisuudessakin.
Kaiken tämän tiedon lisäksi Margareta ehti kertoa meille metsästyksestä Kuubassa. Metsästäjien ja alan harrastajien tulee kuulua metsästysyhdistykseen. Ase-aiheesta siirryttiinkin nopeasti vankilakäytäntöihin Kuubassa.
Se tiedon määrä, mitä muutaman tunnin bussimatkalla saimme, oli suorastaan hämmästyttävä. Piti ihan erikseen todeta, että nyt ollaan vähän aikaa ihan hiljaa. Ja hyvinhän bussi hiljentyikin.
Santa Claran taistelujen muistomerkki, Tren Blindado.
Santa Clara ja vierailu Chen muistomerkillä
Saavuimme Santa Claraan ICAPin ystävyyden talolle hieman iltapäivän puolella. Meidät majoitettiin moderneihin, 2 – 4 hengen huoneistoihin. Päivä oli – kuten kaikki muutkin päivät – kuuma, joten kaikki kiirehtivät ottamaan pikasuihkun virkistäytyäkseen ennen lounasta. Meidän huoneistossamme vedenpaine oli hyvin alhainen, joten hienoisesti liruttamalla sai itsensä juuri ja juuri kasteltua. Siis kyykkyasennossa. Ja niin kuului olleen myös naapurissa. Ihan normaalia Kuubaa tämäkin.
Santa Claralla on erityinen merkitys Kuuban vallankumoushistoriassa. Paikkakunnalta löytyy Santa Claran taistelujen muistomerkki, Tren Blindado, ja sitä ympäröivä avoin puisto. Käytännössä muistomerkki muodostuu muutamasta junanvaunusta, jotka kuvaavat 29.12.1958 Havannan ja Camagüeyn välisellä rataosuudella tapahtunutta taistelua, jossa Che Guevara joukkoineen pysäytti Kuuban silloisen hallitsijan, kenraali Batistan raskaasti aseistetun junanvaunun matkan. Tällä taistelulla ja samoihin aikoihin käydyllä Santa Claran taistelulla oli iso merkitys Kuuban vallankumoukselle ja Fidel Castron valtaantulolle vuonna 1959. Santa Claraa kutsutaankin edelleen voittoisten sissien kaupungiksi.
Che Guevaran monumentti Santa Clarassa.
Junamuistomerkin jälkeen siirryimme Che Guevaran muistomerkille. Muistomerkki koostuu useammastakin osiosta: valtavankokoisen Che Guevaran patsaan edustalla olevasta aukiosta, jolla järjestetään Kuuban vallankumoukseen liittyviä tapahtumia, museosta, jossa on esillä Che Guevaran henkilöhistoriaan ja toimintaan liittyvää esineistöä, ja mausoleumista, jossa säilytetään Chen ja muiden Bolivian taisteluissa surmansa saaneiden sissitoverien jäämistöjä. Aika minimalistisessa mausoleumissa oli soliseva vesiaihio, hiljainen tunnelma ja seinälaattoina Chen ja hänen sissitoveriensa kasvoista valetut kuvat, nimet ja tuoreet punaiset neilikat jokaisen kohdalla. Sekä mausoleumissa että museossa oli kuvauskielto, joten kamerat päästiin hakemaan vasta kierroksen päätyttyä.
Mausoleumi ja museo kiinnittivät sekä minun että toisen matkalaisen, Ernon, huomion niin, että huomasimme jääneemme muusta ryhmästä pahasti jälkeen. Pienen etsinnän ja parin harhapolun jälkeen löysimme ulkoa samannäköisten bussien rivistöstä oman bussimme ja ryhmäläiset, jotka olivat jo ehtineet bussiin omille istumapaikoilleen. Siitä sitten juoksujalkaa palasimme takaisin muistomerkille kuvaamaan Chen patsasta ja massiivista monumenttia. Onneksi pari muutakin viivytteli vielä monumentilla, joten saimme otettua kuvamme. Vaikuttava kokemus kaikkineen.
Che Guevaran tarina on hyvin kiinnostava, samoin kuin Kuuban historia kokonaisuudessaan. Espanjankielisen pikakoosteen Chen elämästä voi lukea vaikka Wikipediasta. Bussissa kiersi matkan aikana Chen toisen vaimon ja sissitoverin, Aleida Marchin kirjoittama teos ”Remembering Che: My Life with Che Guevara”. Teoksen lyhennelmään voi tutustua esimerkiksi täällä.
Mejunje-kulttuurikeskuksen johtaja Ramón Silverio ja Kristiina Satola. (kuva: Marja Hacklin)
Seuraava tutustumiskohteemme oli Mejunjen kulttuurikeskus. Tämä kulttuurikeskus edustaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja toimii samalla tapahtumapaikkana, näyttelytilana, teatterina, baarina, ravintolana ja kohtaamispaikkana kaikenlaisille ihmisille. Paikan perustaja, Ramón Silverio on tehnyt uraauurtavaa työtä Kuubassa erityisesti homofobian ja transseksuaaleihin kohdistuvien ennakkoluulojen poistamiseksi ja tasa-arvon edistamiseksi.
Mejunjen tilat ovat mielenkiintoiset: osittain raunioituneen rakennuksen – tai pikemminkin tilan – keskellä kasvaa puita ja tiloista löytyy niin katsomorakenteita kuin eri tasoilla toimivia baareja. Prikaatilaisille vakuuteltiin, että Mejunje täyttyy illan mittaan ihmisistä ja paikassa kuullaan livemusiikkia, että kannattaa tulla. Niinpä täyttyikin, ja eräät meistä viettivät Mejunjessa ikimuistoisen hauskan illan.
Santa Clarassa oli illan aikana tarjolla myös balettia, klassista musiikkia tai vain istuskelua keskuspuiston ravintoloiden terasseilla. Parasta Kuubassa ovat ihmiset: aina löytyy ihmisiä, joiden kanssa keskusteleminen on vain niin mukavaa. Jälleen totesimme, että jo vähäinenkin espanjankielen taito on suuri etu. Yllättävän vähän täällä puhutaan englantia.
Torstain päiväohjelma oli tiivis, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kello kymmeltä lähdimme kohti Vanhaa Havannaa, jossa ensin tutustuimme omatoimisesti Palacio de la Artesaniaan ja siellä toimiviin käsityöliikkeisiin. Vanhan Havannan rakennuksista monet ovat kolonialismin aikaisia palatseja, joissa voi olla huikean kauniita sisäpihoja. Ja mielenkiintoinen historia, kuten myös tälläkin rakennuksella.
Matkanjohtaja Satola paussilla Palacio de la Artesanian sisäpihalla.
Palacio de la Artesania on 1700-luvulta peräisin oleva poikkeuksellisen hyvin säilynyt rakennus Cuba-kadulla, Cuarteles ja Peña Pobre –katujen välissä, aivan Havannanlahden suun tuntumassa. Sen rakennutti 1700-luvulla aikansa vaikutusvaltaisimpiin ja rikkaimpiin kuubalaisiin lukeutunut aatelismies Don Mateo Pedroso[i]. Palatsin fasaadia koristaa yksi Havannan pisimmistä parvekkeista (32 metriä) ja parvekkeita on myös sisäpihan puolella. Rakennusta on vuosisatojen aikana käytetty eri tarkoituksiin. 1800-luvun loppupuolella palatsissa toimi tuomioistuin, vankila ja poliisin päämaja. Sittemmin 1900-luvulla käyttötarkoitus muuttui hyvän sijainnin takia palvelemaan kaupankäyntiä. Tässä tarkoituksessa rakennus toimii edelleen.
Artesaanipalatsista matka jatkui kohti katedraaliaukiota, jossa tapasimme arkkitehti Isabel Leonin. Isabel on tuttu suomalaisille, hän on vieraillut kahteen otteeseen Suomessa kertomassa Havannan restauroinnista.
Katedraalinaukiota hallitsee 1700-luvulta peräisin oleva kirkko, yksi merkittävimmistä barokkiarkkitehtuuria edustavista rakennuksista Kuubassa. Sen materiaalina on käytetty pääosin Meksikonlahdelta peräisin olevaa korallikiveä, jossa näkyy jälkiä fossiileista. Katedraalin sisäänkäynnin molemmilla puolilla on tornit, jotka ovat epäsymmetriset. Tästä rakennuksesta, sen rakentamisesta ja historiasta löytyy paljon tietoa internetistä ja eri matkailusivustoilta. Rakennusta kutsutaan myös Kolumbuksen katedraaliksi (Catedral de San Cristobal).
Vanhan Havannan kierrokselle valmistautumista katedraalinaukiolla. Prikaatimatkalaiset kuuntelevat, kuinka Isabel Leon selittää havainnekartan avulla alueen laajuutta.
Vanhan Havannan historia on kiehtovaa ja kaupungista löytyisi lukuisia mielenkiintoisia kohteita, joihin voisi syventyä päiväkausiksi. Mutta kiehtovaa on myös nykypäivä ja ne hankkeet, joilla tätä historiallisesti merkittävää kaupunginosaa pidetään kunnossa.
Arkkitehti Isabel Leon edustaa Havannan historiatoimistoa (La Oficina del Historiador de la Habana Vieja), joka vastaa Vanhan Havannan alueen restauroinnoista. Hankkeet ovat haastavia, niiden toteutuksissa pitää ottaa huomioon paitsi huonokuntoiset rakennukset ja niiden korjaustoimenpiteet, myös rakennusten asukkaat, Vanhan Havannan suuret turistivirrat ja vaihtelevat sääolosuhteet, kuten satunnaiset ilmastolle tyypilliset hurrikaanit, tornadot ja sateet. Restaurointikohteet on luokiteltu neljään luokkaan sillä perusteella, miten tarkoin niiden restauroinnissa pitää kunnioittaa alkuperäistä rakennusperinnettä.
Vanhassa Havannassa muutos ei kuitenkaan ole pelkästään julkisivujen kuntoon laittamista, vaan samalla uudistetaan myös rakennusten sisätiloja, rakenteita ja laajemmin kaupunki-infraa, kuten vesi- ja sähköverkostoja. Vanhan Havannan taloudellisesti autonomisella alueella turismista ja yksityisestä yritystoiminnasta tulevia varoja kohdistetaan näihin restaurointikohteisiin, joiden valinnasta ja projektoinnista vastaa historiatoimisto. Vanhan Havannan, ainutlaatuisen maailmanperintökohteen kunnostamiseen on saatu myös kansainvälistä rahoitusta.
Vanhan Havannan restaurointihankkeet näkyvät ja tuntuvat myös katukuvassa. Kristiina Satola ja Erno Haverinen auttavat Isabel Leonia (keskellä) ylittämään katutyömaata.
Mielenkiintoista oli kuulla, miten Isabel Leon kuvaili asumisen järjestelyitä Vanhan Havannan restaurointikohteissa. Vanhoissa rakennuksissa asuvat eivät tyypillisesti ole maksaneet asumisestaan kaupungille ja asukkaina huonokuntoisissa rakennuksissa on saattanut olla kymmeniä perheitä. Kunnostuksen ajaksi asukkaille tarjotaan tilapäiset asunnot eri puolilta Havannaa. Asuntoon palaa osa asukkaista ja näistä restauroiduista kohteista peritään vuokraa, joka on 10 % talouden eniten ansaitsevan tuloista. Myös rakennuksissa toimivilta yrityksiltä peritään vuokraa, jota kohdennetaan edelleen restaurointihankkeisiin. Osa tuloista käytetään Vanhan Havannan ulkopuolella oleviin merkittäviin kulttuurihistoriallisiin restaurointeihin sekä Vanhan Havannan sosiaali- ja kulttuuriprojekteihin.
Isabel Leon kertoi, että Vanha Havanna koostuu 214 korttelista ja noin 4 000 huoneistosta, joista noin 35 – 40 % on restauroitu. Kaikkein kriittisimpien kunnostettavien rakennusten määrä on tällä hetkellä noin 800.
Pepiton (vas.) Artecorte-parturinliike oli mielenkiintoinen nähtävyys ja samalla esimerkki yhteisöllisestä yrittäyydestä Vanhassa Havannassa. oikealla arkkitehti Isabel Leon.
Callejon de los Pelugerios
Iltapäivän ehkä mielenkiintoisin tutustumiskohde oli Callejon de los Pelugerios ja siellä Papiton vuonna 1999 perustama parturikoulu, Artecorte. Tämä parturiliike toimii paitsi tavallisena parturina, myös opetustilana ja galleriana, jossa voi ihailla erilaisia parturitarvikkeita ja asiakkaiden vuosien varrella tuomia valtavan hienoja tauluja. Myös Papiton omia tauluja on liikkeen seinillä ja tila on samalla myös Papiton yksityiskoti. Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, mutta edellyttää ennakkovarausta. Hiustenleikkuun jonotusaika on arviolta muutama päivä.
Vanhan Havannan kierros päättyi ryhmäläisten yhteiseen lounaaseen, jolle osallistui myös ICAPin edustaja Claudia Garcia Perez, joka kertoi ryhmäläisille ICAPin historiasta ja tämän hetken toiminnasta.
Lounaan jälkeen vierailtiin vielä taiteilija Rancañon ateljeessa. Taiteilija itse ei ollut paikalla, joten esittelykierroksen piti nuori assistentti.
Kuuba sijaitsee Karibianmerellä Meksikonlahden ja Atlantin yhtymäkohdassa. Sen ilmasto on trooppinen ja kesäkaudella esiintyy sateita. Ilman kosteus on korkea läpi vuoden ja syyskaudella saattaa esiintyä trooppisia voimakkaita matalapaineita tai hurrikaaneja. Paras matkailukausi on joulukuusta maalis-huhtikuulle, jolloin lämpötila on keskimäärin 25 asteen tuntumassa. Kesäkaudella lämpötila saattaa nousta 30 asteen yläpuolelle, mutta lämpötiloissa on myös alueellisia eroja. [i]
Prikaatimatkan ajankohta osui keskelle parasta kuubalaista kesää. Heinäkuussa keskimääräinen päivittäinen lämpötila vaihtelee Havannassa tilastojen mukaan 23 ja 32 asteen välillä.[ii] Korkeasta lämpötilasta johtuen riittävä vedensaanti on tärkeää, ja yksi ensimmäisistä ohjeista matkalaisille olikin, että jo lentoasemalta pitää ostaa vesipullo mukaan. – Kaiken varalta, koska voi olla niin, että vettä ei olekaan saatavilla. Kaupoissa ei esimerkiksi ollut kuubalaista olutta heinäkuun ensimmäisinä päivinä. Kuuba on Kuuba.
Päivän pituus heinäkuussa on reilut 13 tuntia, ja aurinko laskee illalla puoli yhdeksän tuntumassa. Lyhimmillään päivä on joulu-tammikuussa, jolloin aurinkoisen ajan osuus on hieman alle 11 tuntia.[iii]
Ensimmäinen aamu hotelli Tropicocossa valkeni siis lämpimänä. Hotellin aamu oli hiljainen, yksittäisiä ihmisiä vaelteli siellä täällä hotellin hyvin avarassa aulatilassa. Aamiaishuoneessa oli hieman enemmän elämää, mutta pöytätilaa löytyi hyvin. Aamiainen itsessään oli aika yksinkertainen. Vaikka Kuubassa oli meneillään paras hedelmäkausi, tässä hotellissa tuoreita hedelmiä oli tarjolla niukasti.
Aamiaisen jälkeen lähdimme pienessä ryhmässä rannalle pariksi tunniksi ennen aulaan sovittua ryhmän tapaamista. Ilma oli ihana, hieman tuulinen ja ranta vielä hiljainen. Vasta muutama laveri oli levitettynä hotellin omalle ranta-alueelle, mutta merivesi oli lämmintä ja mukavan suolaista. Ihanan rento hetki tuoreiden tuttavuuksien seurassa. Hyvä alku päivälle.
Kello kymmeneltä ryhmä, ensimmäistä kertaa kokonaisena, kokoontui hotellin aulan sohville käymään läpi tulevien päivien ohjelmaa ja käytäntöjä. Tälle päivälle ohjelmassa oli vierailu Havannan yliopiston biologian laitoksen museoon. Kaupungille siirryttäisiin hotellin busseilla, joilla pääsee Havannan keskuspuistoon. Sieltä otettaisiin taksit Neptuno-katua pitkin yliopistolle.
Luonnonhistoriallinen museo on Havannan vanhin vielä toiminnassa oleva museo.
Museo de Historia Natural Felipe Poey,
Facultad de Biología, Calle 25 No. 455, Vedado
Havannan yliopiston biologian museo ”Museo de Historia Natural Felipe Poey” on perustettu vuonna 1838 ja se avattiin yleisölle vuonna 1842. Se on vanhin julkinen, vielä toimiva museo Havannassa ja sen kokoelmiin kuuluu laajasti Kuuballe tyypillistä eläimistöä nisäkkäistä ja matelijoista lintuihin ja meren eläviin. Mukana on myös harvinaisuuksia, kuten hyvin uhanalainen Zapatan suoalueella elävä kuubanluhtakana (La gallinuela de Santo Tomás, Cyanolimnas cerverai), jota ei löydy muista museoista.
La gallinuela de Santo Tomás, kuubanluhtakana.
Luonnontielteellinen museo toimii edelleen Havannan yliopiston biologian laitoksen yhteydessä ja sen kokoelmia käytetään opetustarkoituksiin. Prikaatimatkalaiset pääsivät yksityiskierrokselle museon tiloihin sen johtajan, tohtori Alejandro Barron opastuksella.
Museolta ryhmä jatkoi kaupungille ja takaisin hotellille, jonne viimeinen hotellin oma bussi lähti keskuspuistosta kello 18.00. Myöhäisemmät pääsivät palaamaan hotellille taksilla (20 CUC suunta). Hotellilla oli illalla tarjolla uima-allasshow ja elävää musiikkia. Ja tietysti muut all-inclusive -palvelut.
Hotelli Tropicoco, Ave Sur y Las Terrazas, Santa Maria del Mar, Havanna, Kuuba.
Prikaatimatkan ensimmäinen etappi oli hotelli Tropicoco parikymmentä kilometriä Havannasta itään. Tämä 1970-luvun puolivälissä rakennettu all-inclusive-hotelli sijaitsee Havannan itäisillä rannoilla, Santa Marian valkoisten, dyynimäisten rantojen vieressä.
Kahden tähden hotellin asiakkaisiin kuuluu sekä turisteja että kuubalaisia matkailijoita. Jymäkkää neuvostohenkistä betoniarkkitehtuuria edustavassa hotellissa on 188 ilmastoitua huonetta kuudessa kerroksessa ja kauniit näkymät palmujen yli Floridansalmen. Rannalla on oma, rajattu alue hotellin asukkaille ja mahdollisuuksia vesiurheiluun.
Suurin osa seitsemäntoista hengen suomalaisryhmästä saapui samalla iltalennolla Helsingistä Moskovan kautta Havannaan ja lentokentältä yhteiskuljetuksella hotelli Tropicocoon. Kolme prikaatilaista oli saapunut Havannaan jo aiemmin. Ryhmän viimeisimmät kaksi saapuivat illan myöhäisemmällä lennolla – tosin ilman matkatavaroita, joiden saapumista odoteltiinkin sitten koko loppumatkan ajan.
Sisäänkirjautuminen hotelliin sujui nopeasti ja palvelut takaavat rannekkeet saatiin majoittujien käsiin. Kun matkatavarat oli viety huoneisiin, vuorossa olikin ensimmäinen yhteinen tapaaminen hotellin aulassa, ensimmäiset cuba libret hotellin baarista ja illallinen hotellin ravintolassa. Illan itse kukin vietti mieleisellään tavalla hieman uneliaassa ja puolityhjässä hotellissa.
Prikaatipäiväkirja 